Maijan manuaali mahamakkaroiden maksimointiin

Leipominen on ihanaa. Mie tykkään kovasti. Voisin leipoa päivät pitkät, kuhan joku söis sitte ne minun leipomukset. On nääs sellanen juttu, että pistelen itse ne kaikki, jos kukaan muu ei niitä tuhoa. Niinpä leivon aika harvakseltaan.

Tänään sain kuitenkin leipoa, koska oli hyvä syy. Huomenna on viiminen työpäivä. Jos enää ikinä uhkaan mennä laitoshuoltajaksi, voisitteko ravistella minua ja kieltää minua sakon uhalla tai jotain?! Ihan tosi. Jos niuruan, että kyllä se nyt vähän aikaa menee, lyökää minua. Ei se mene. Ei enää ikinä. Tosin en kyllä näe, miksi minulla moiseen olisi tarvettakaan, mutta silti. Kamalaa apinahommaa.

Niin siis olen luvannut viedä leipomuksiani huomenna töihin ja työkaverit on ostanu minulle jonkun lahjan ja meillä on pienet juhlat, kuhan lounastiski on hoideltu. Tein empanadas-piiraita. Tai siis en oikein tiedä saako noita enää kutsua sillä nimellä, koska oikeassa empanadas-ohjeessa on mozzarellaa ja basilikaa, mutta minä vaihdoin ne fetaksi ja sipuliksi. Lisäksi niissä on tomaattia ja mustapippuria alkuperäisen ohjeen mukaan. Ainekset on siis sullottu lehtitaikinanyytteihin. Ihan hyviä ovat. Pätkiskakku on uunissa. Juutas, että se on hyvää. Tosin siinä on 250 grammaa voita, maitosuklaalevy, kymmenen pätkistä ja valkosuklaata, joten totta helvetissä se on hyvää. Onneksi ette olleet näkemässä, kun nuolin taikinakulhon.

Tähän mennessä olen syönyt kolme empanadas-piirasta ja aimo köntin pätkiskakkutaikinaa. Kuorrutteeseen ja koristeluun tarkoitetut suklaat polttelevat tuolla pöydällä jossain määrin. Entäs sitten, kun kakku on valmis?! Joudun oleilemaan sen kanssa samassa asunnossa koko illan ja yön saamatta maistaa palaakaan. Mitäs jos siivutan sen valmiiksi?! Tosin sen jälkeen kaikki huomenna töissä naureskelee minulle, koska tottakai ne nyt tajuaa, että olen pihistänyt palan tai kaksi.

No, kaikkein paskin juttu on se, että huomenna kun viimein pääsen kiinni tuohon kakkuun, mätän sitä varmaan ihan julmetun määrän. Ei siinä mitään, jos voisin maata mahani vieressä sulattelemassa koko viikonlopun, mutta kun olen menossa lauantaina Mikkeliin ja Varkauteen rilluamaan ja olisi ehdottoman tärkeää näyttää laihalta (siinä määrin, kun se näillä lihoilla nyt sattuu olemaan mahdollista). Sen sijaan menen sinne pari liiasta suklaan syönnistä aiheutunutta kukertavaa finniä nenänpäässä, perse farkuissa tiukkuen ja mahamakkarat lepattaen. Voi paska.

Juu ei käy, en jätä kakkua syömättä.