Laurin jälkimainingit

Helsingin keskustan yöelämää nähty siivun verran. Ja Lauri Tähkän näin kokonaisena sen ansiosta, että taiteilin tuolilla seisten piikkikoroilla. Kaiken tämän darran keskellä olen suht onnellinen, että olen hengissä ja polvilumpionikin ovat ehjät. Voin sieluni silmin nähdä, miten olisin keikahtanut sen tuolin kanssa selälleni ja halkaissut sievän kalloni. Huh.

Siellä keikalla oli muutama muukin. Mentiin yläkertaan ja olevinamme löydettin kaverin kanssa hyvä paikka kahden lyhyen juipin takaa katsoa keikkaa niin, että jotain todella näkyykin. Kaveri lähti tiskille ja minä jäin pitämään paikkaa. Huomasin, että toinen juippi pälyilee kaiken aikaa ympärilleen. Ja juuri niin kuin pelkäsinkin, juipin metrin levyinen tyttöystävä tömisteli paikalle, pyysi anteeksi varmaan vittumaisimmalla äänensävyllään ja parkkeerasi suoraan eteeni. Ikävä kyllä metrin levyinen tyttöystävä oli myös metrin pidempi poikaystäväänsä, sekä minua. Se siitä hyvästä paikasta. Vittu kun sapetti.

Mutkien kautta löydettiin sitte paikat yläkerran äärimmäisestä laidalta. Tosin jouduttiin huojumaan niillä tuoleilla, jotta nähtiin jotain. Jossain vaiheessa kaveri yritti johdattaa meitä paremmille paikoille, mutta jostain kumman syystä meitä ei ihan tosta vaan päästetty marssimaan eturiviin, joten palattiin tuolien pariin. Keikka kesti ihan helvetin kauan. Siis hyvä keikkahan se oli, mutta mulla oli joitakin kärsimyksiä niiden hiivatin piikkikorkokenkien kanssa. Sattui varpaisiin, ihan ku niitä ois puristettu ruuvipuristimessa. Au.

Kello lähenteli jo kahta, kun keikka loppui. Tarkoitus oli jatkaa sieltä Virginistä vielä johonkin, mutta kaveri oli kuudensadan promillen kännissä ja minä olin draamakännissä. Sain pahan ikäväkohtauksen ja vollotin jossain kadun varrella, miten minua risoo tämä perkeleen tungos ja jonottaminen ja kun Kotkassa on niin helppoa, kun voi tallata baarista kotiin ja ei tarvii melkein koskaan jonottaa jne. En sitte halunnu enää mihinkään baariin, mutta luonnollisesti ruoka kelpasi. Hain pikaisesti jotain murkinaa mäkistä, jonka jälkeen kiristelin hampaitani nähdessäni taksijonon. Veikkaan, että se ulottui vähintäänkin Joroisiin. Onneksi aina neuvokas ystäväni bongasi meille pimeän taksin! Ja taas olen onnellinen, että selvisin tuntemattoman yön timon kyydistä hengissä ja raiskaamattomana.

Olen jokseenkin helpottunut krapulan tasosta. Tämä on lasten leikkiä verrattuna siihen viime viikonloppuiseen. Tosin äsken keskustassa piipahtaessa olin hieman säikky ja kauhuissani. Vannoin vakaasti pysyväni kotona loppupäivän. Huomenna pitäisi mennä uuteen työpaikkaan. Odotan paska jäykkänä ensiöistä liskodiskoa. Olen huomenna varmaan tosi freesi. Nyt aion lepyttää pahimman krapulan kerroskiisselillä. Nam.