Työn raskaan raataja

Voi jumalauta, että vihaan aikaisia aamuherätyksiä. Minusta on luonnotonta, raakaa ja ihan hirveää herätä joskus viiden, kuuden maissa. Miksi siihen ei totu? Miksi suurin osa mummoista ja papoista herää luontevasti käytännössä katsoen keskellä yötä? Miksi minun sisäinen kelloni ei kertakaikkiaan suostu omaksumaan moista tapaa?

Kello herätti tänä aamuna kymmentä yli kuusi. Olin ollut jo tovin hereillä, kun se soi. Nouseminen tuntui siltä, kun olisin kiskonut itseäni suosta repullinen kiviä selässä. Menin pissalle ja melkein itkin elämän raakuutta ja sitä, että edessäni on loputon liuta aamuja, jolloin minun on herättävä vielä aikaisemmin. Menin nimittäin kahdeksaksi tänään, kun oli ensimmäinen päiväni ja jouduin päällikön käsittelyyn ensin. Huomisesta alkaen normaali aamuvuoro alkaa kello 7, joka tarkoittaa sitä, että herään klo 05.20. Voi vittu.

Ensimmäinen työpäivä meni ihan hyvin. Kyllä minusta varmaan ihan kelpo laikkari vielä tulee. Päivän kruunasi se, että töistä viimein päästyäni satoi, kuin esterin perseestä ja ainakin viisi autoa roiskutti tyynesti ohi ajaessaan päälleni 679 litraa vettä. Sontsasta huolimatta olin jokseenkin tirsuvassa kunnossa tullessani kotiin. Sukelluspuku olisi ollut kelpo varuste. Onneksi sade lakkasi ja illalla pääsi raikkaalle lenkille kastumatta.

Ikävä kyllä minulla on nyt nukkumaanmenoaika. Voi paska. Työnteko on perseestä.