Kyllon hankalaa nuoren ihmisen elämä. Jos viinan juomisesta saa tällaisia traumoja, joita olen viime päivinä läpikäynyt, saatan harkita frigidiyden, lehmyyden ja sipuloinnin lisäksi siirtymistä iloisiin absolutisteihin. Nyt niinku heti.
Jostain syystä morkkistelen ja liskodiskoilen EDELLEEN. Olen kyllä huomannut ajan mittaan, että saan kerta kerralta humaloitumisesta pahemman ja pahemman morganin. Tämä on kuitenkin jo...mitä?...no ehkä noin sadasviideskymmenes päivä putkeen, kun vääntelen käsiäni ja tuskailen. Ja mitä olen tehnyt? NO EN MITÄÄN!! OLEN OLLU IHAN KILTISTI! (Ainaki vissiin. Vähä on muistinmenetystä...). Satun vain ilmeisesti kuulumaan niihin onnellisiin, jotka saavat morkkiksen jo viidestä pikkiriikkisestä siideristä. Nice. Milläpä vaivalla minua ei olisi siunattu!
Olen nähnyt sekopäisiä unia. Yhdessä unessa etsin äitiä ja sitten tuli niin pimeää, etten meinannut nähdä eteeni. Yhdessä unessa olin perustanut jonkun sitiläisen kanssa onnellisen (siis todella!!!!) parisuhteen ja hymyilimme vain toisillemme, kuin vajaamieliset, mutten ikävä kyllä lainkaan enää muista, kuka se sitiläinen oli. Viime yönä näin unta, että eräs tuttuni löydettiin minun asunnosta kuolleena, ilman käsiä. Sitten minä jouduin nukkumaan siellä asunnon lattialla ja odotin sitä kaverin haamua sinne koko ajan. Siis ihan pimeetä. Tätä vauhtia sekoan varsin lahjakkaasti.
Mullon niska ja hartiat niin jumissa, että silmissä tuikkii, eikä särkylääke auta. Herään joka kerta, kun käännän kylkeä, koska se sattuu niin kovasti. En uskalla jumpata, koska a) läskit ei jumppaa ja b) pelkään pään hartioitumista (olen siis muutaman kerran aamulla herännyt toinen poski kiinni hartiassa, lihas kammottavassa krampissa. Tissiliivien pukeminen siinä tilassa on mahdotonta, koska päätä ei voi liikuttaa senttikään, joten lääkäriin on mentävä tissit valloillaan, helpoiten puettavissa olevat vaatteet päällä pyllistämään). Odotan siis kiltisti maanantaista lääkäriä ja napostelen buranaa aamu-, väli- ja iltapalaksi. Lounaalla ja päivällisellä otan tuplat.
Aion kuitenkin vakaasti jättää nämä vaivat perjantaina kotiin ja mennä Tallinnan laivalle hommaamaan itselleni uuden, entistä ehomman morkkiksen. Kivat mulle.






5 kommenttia
Pipit
23.1.2008 13:33
OIkein hyvää morkkista sulle. XD Kyllä sä käyttäydyit ihan siveellisesti viimeksi, että siitä on turha ottaa morkkiksia. Auttoiko? No en uskonutkaan.
Saunatontutar
23.1.2008 13:39
Juu ei auttanu. Muistan kyllä olleeni siveä (niin kuin AINA), mutta silti. Ku siinähän se on, että pelkkä viinan juominen piisaa. Ei tarvita enää siveettömyyttä.
-Saltsi-
23.1.2008 18:00
"hymyilimme vain toisillemme, kuin vajaamieliset" Näit varmastikkin unta minusta 0:)
Luulen että kärsit jonku toisen morganeita ihan selkeesti O_o
Saunatontutar
23.1.2008 18:40
Hei, toihan se voiki olla. Mullon jonku toisen morganit! Miksen ite kekannu... =)
Anonyymi
5.12.2021 11:07
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me