Heräsin voimattomaan raivoon. Yritin jo eilen herätellä vihaani ja ajoittain se onnistuikin. Tänään se sujui ihan itsestään! Heräsin nimittäin rappukäytävästä kuuluvaan homojen mylvintään. Joku idiootti muuttaa pois ja näin ollen ainakin neljä kusipäätä rullaa hissillä edestakaisin ja huutelee toisilleen kerroksesta toiseen noin sadan desibelin voimakkuudella. Lisäksi ne kolistelee ja kilistelee erinäisiä tavaroita ja laahaa niitä pitkin käytävän lattiaa. Olen jo suunnitellut mulkkaavani niitä ERITTÄIN pahasti, kun menen Welmun kanssa ulos.
Olen muutenkin väsyneen kiukun pauloissa. Miksi vitussa minulle tehdään näin? Miksen saanut mitään selitystä? Miksen vaatinut sitä hanakammin? Eihän nyt jumalauta ketään kohdella näin! Mikä saatanan oikeus sillä on käyttäytyä noin?! Jos nyt saisin sen yhden tietyn ihmisen hyppysiini, ravistelisin siitä ilmat pihalle ja saattaisin ehkä takoa hieman järkeä sen päähän. Vasaralla.
Ikävä kyllä olen entistä itkuherkempi raivoissani ja yleensä tarpeeksi kauan raivottuani sorrun taas murheen alhoon ja vajoan entistä syvemmälle lohduttomuuteen ja itsesääliin. Mahtavaa työpäivää minulle!






5 kommenttia
nopo
23.5.2008 10:52
Nyt akka jumalauta. Klishee-kone varmasti suoltaa paljonkin voimaa josko sikseen tulee, vaan nyt loppuu se vollottaminen jonkun erkkipetterin peräaukkoa kohti. Se on vaan niin ikävää että aina tulee turpaan teki väärin tai oikein tai molempia samaan aikaan. Rakkaus ansaitaan, eikä sitä ansaita moisilla paskanjauhanta-höpötyksillä mitä hlö on sinulle suoltanut. Ja aina voit tehdä sukkahousuista woodoo-nuken ja hakata siihen nauloja, paljon, pitkiä...itseasiassa monista sukkahousuista helvetin iso nukke ois hyvä idea!
Sinitsu
23.5.2008 10:55
Leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja!
Pahalta tuntuu varmasti ja vielä pitkään.
Jos tässä omiin ja monien muiden kokemuksiin ilman selityksiä jättämisestä voi sanoa, niin yleensä taustalla on uusi, kiinnostava mimmi. Valitettavasti.
Saunatontutar
23.5.2008 11:18
Sinitsu: Tiedän, niinhän se mitä luultavimmin juuri onkin. Ja se tekee asiasta vielä kipeämmän.
Sinitsu
23.5.2008 11:33
Yritä ajatella niin, että ansaitset jotain paljon parempaa kuin tuollaisen tapauksen.
Se vanha klisee, aika parantaa haavat, on kuitenkin totta.
Nyt on kevät, kohta kesä. Piristystä sinnepäin!
Anonyymi
5.12.2021 11:00
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me