Viriviri tööttööt!!

Mikä on se ihmeellinen voima, joka saa ihmisen tekemään kaiken viime tipassa?? Miten kummassa se sama voima hallitsee minua aina vaan, tuhannenkin tapojen parantamispäätöksen jälkeen?? Taitaa olla vika päätöksen tekijässä...

Juoksin peräsuoli pitkällään tänään kaupasta toiseen. Etsin siis ensisijaisesti uutta takkia ja joitain housuja risteilylle. Tai käytän varmaan niitä risteilyn jälkeenkin. Koska olin menossa iltavuoroon ja kun tuntuu, että se paattireissukin kolkuttelee jo ovella, olin epätoivoinen, järjettömässä kiireessä ja tottakai epäonninen. Ostin housut, joissa näytän broilerilta. Ikävää sinänsä. Toivottavasti kukaan ei oikeasti luule minua joulukalkkunaksi niissä.

Löysin ihanan takin, mutta koska en osannut tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen, jätin sen kylmästi rekkiin roikkumaan. Töissä (jonne juoksin tennarit ojossa, kieli vyön alla) aloin tuntemaan polttavaa katumusta. Voi paska. Se oli ihana takki. Olin kuin tulisilla hiilillä koko vuoron (koska niitä takkeja oli siellä kaupassa vain kaksi kappaletta). Livistin pukkariin liian aikaisin ja huristin äkkiä sinne rättikauppaan hakemaan sen takin. Asia hoidossa. Olen melkein satasta köyhempi, mutta minulla on sentään takki, joka on sen verran reilu, että jos laihdun grammankin, se muuttuu vähemmän ulkonäköäni mairittelevaksi säkiksi. Nyt se on kuitenkin mielestäni juuri hyvä. Onneksi söin päivällä henkeni pitiksi juustoaterian käkkärissä. Istuu takki paremmin.

Olin ehkä hieman tollo sieltä rättikaupasta illalla tullessani. Koska olin juuri tullut Töölöstä, enkä mukamas jaksanut ajaa kotiin ratikalla sen kautta, vaan ajattelin, että loikkaan ratikkaan, joka menee meille Hakaniemen kautta. Koska olin Aleksanterinkadulla, Hakaniemen kautta meille päin menevä ratikka kiertäisi ensin Eirat sun muut. Ajattelin, ettei se haittaa, eihän siinä nyt toki kauan mene. Vai ei! Istuin lopulta TODELLA tympiintyneenä kyydissä ja kummastelin omaa typeryyttäni sillä aikaa, kun ratikka kiersi Eiran, Herttoniemen, Vantaan ja Venäjän.

Kotona jatkoin samaa linjaa. Kännykästäni oli ollut kaiken päivää akku lopuillaan ja kotiin tullessa se veteli viimeisiä henkosiaan. Ryntäsin akkupiuhalle oitis, jotta saisin elvytettyä luuriparan. Piuha ei ollutkaan normaalissa paikassaan. Mit...!!? Ja niinpä niin, olin kuin olinkin kuskannut laturia laukussa mukanani kaiken päivää, koska latasin kännykkääni viikonloppuna töissä. Tunsin oloni TODELLA blondiksi. Ilmaisesti juuriälyn peittoon värjääminen ei auttanut.

Uskaltaakohan tässä käydä nukkumaan vai torveilenkohan senkin suhteen jotain??