Kuka jurpo on keksinyt joulukortit, joissa on kuvattuna perheen jälkikasvu, eli liiskaantuneen nakkisämpylän näköiset kersat tonttulakeissa, naamat vääntyneinä epäinhimillisiin asentoihin (jos vanhemmilta kysytään, kyse on hymystä, mutta vanhemmilta ei nyt kysytä). Ymmärrän lähtökohtaisesti sen, että jokaisen vanhemman mielestä omat lapset ovat maailman kauneimpia, suloisimpia ja hellyttävimpiä olentoja. Mutta ymmärtävätkö vanhemmat sen, että ehkä jokainen ei vastaavalla tavalla heidän isänmaantoivoistaan ajattele? Pahoin pelkään että eivät.
Mikä saa ihmiset luulemaan, että kuvat heidän lapsistaan tonttulakeissa saisivat minut a) joulumielelle b) iloiseksi? Jos joulukortti on ihan pakko lähettää, mikä saa heidät luulemaan, etten mielummin vastaanota kädettömän taitelijan jaloillaan piirtämää kuvaa talitintistä?
Tulen aina yhtä surulliseksi saadessani noita hassunhauskoja kuvia. Tai surullinen on oikeastaan väärä sana. Tunnen inhonsekaista kauhua. Tai vastaavasti kauhunsekaista inhoa. En minäkään lähettele ihmisille jouluna tahi muinakanaan pyhä- taikka edes arkipäivinä kuvia itsestäni, ystävistäni, pyörästäni, autostani, lemmikkieläimistäni tai pehmoleluistani. Vastalauseena ällöidyllille otin vuosi sitten kuvan autostamme, jonka katolle asettelin riutuneen näköisen, tupakalla rei’itetyn ylioppilaslakkini (tonttulakkia en siihen hätään löytänyt). Kuvan postitin jokaiselle, joka kalautti postiluukustani jälkikasvunsa potretin. Harva keskinkertaisessa itseihailussaan tajusi pienen ihmisen vittuilun.
Mielestäni kysymys on peitellystä itsekehusta (joka on etäistä sukua osakeyhtiölain mukaiselle peitellylle osingonjaolle, joka puolestaan ei liity tähän asiaan mitenkään). Kun omaa kuvaa ja CV:tä ei jouluna kehdata lähettää, lähetetään lasten kuvia. Mielestäni kysymys on ennen kaikkea lasten aliarvioimisesta. Eivät kaikki lapset ole suloisia ja ihania. On myös rumia, ilkeitä ja luonnevikaisia lapsia. Ihmiset jotka kertovat olevansa ”lapsirakkaita”, saavat minussa poikkeuksetta aikaan pahan antabusreaktion. Ei kukaan täysijärkiseksi itseään väittävä ihminen voi sanoa olevansa ”aikuisrakas”. Mikä lapsista tekee niin paljon vähempiarvoisia, että heistä voisi pitää kollektiivina? Minusta ei mikään. Lapset ovat persoonia siinä missä aikuisetkin, heidän naamansa ovat vähemmän ja enemmän miellyttäviä, luonteensa kieroja ja vielä kierompia. Se lapsille on yhteistä, että heidän käytöksensä on lähes aina jokseenkin ennalta-arvaamatonta. Mutta miten tämä todellisuudessa poikkeaa aikuisten käytöksestä?
Edellä mainitun vuoksi en halua jouluna kuvia lapsista. Minusta kaikki lapset eivät ole suloisia eivätkä yksinkertaisesti sovi joulukortteihin, joiden tarkoitus kuitenkin kai lähtökohtaisesti on tuottaa saajalleen hyvää mieltä.
Millainen lapsi joulukorttiin sitten sopii? Äkkiseltään mieleeni tulee lähinnä Jeesuslapsi.