1295
Autokoulussa
opetetteiin, että kun auto lähteepi liukkaalla lapasesta, sen tuntee perseessään. Tuossa tilanteessa pitäisi painaa kytkin alas ja ohjata hallitusti luisun suuntaan. No kas. Olen mielestäni äärimmäisen hyvä autonkuljettaja (heikentyneen näköni…
Voi
vihastus miten ihastuttava olo. Saattaa johtua paitsi vahvasta lääkityksestä, myös siitä, että vastoin tapojani olen pysytellyt kolossani ja keskittynyt hengitysharjoituksiin. Inventoin saappaani sekä kissan kuritusvälineet ja totesin, että molempia pitää…
Tuntematon potilas
”Missä ne vitun kirkasvalolamput on, saatana” Jos olisin ollut huollattamassa autoani, myyjä olisi todennäköisesti kirjoittanut papereihini taannoista surkuhupaisaa sattumusta mukaillen: Asiakas on mulkku.
Yleisön pyynnöstä
huolimatta olen taas täällä. Terve järkeni, en ole sinua aikoihin nähnytkään, kiva kun pistäydyit. Ollaan tässä tunteiden kanssa vähän pidetty bileitä. Ahdistus ja itsesääli ovat tanssineet kissanpolkkaa sillä aikaa kun…
Et
ole vuodatuksen arvoinen. Pysy pois silmistäni ja elämästäni. Suruani voimakkaampaa on vain sanaton halveksuntani sinua kohtaan.
Mököstys
Varsasta asti minusta on tuntunut, että olen hevonen. Runosuoneni ei viime aikoina varsinaisesti ole sykkinyt. Syykin on selvä: olen ihan vitun stressaantunut. Stressaantunut töistä, elämästä, ihmisistä ja ennen kaikkea, itsestäni….
Mahoton tuo kepakko
Otsikko ei liity aiheeseen mitenkään. En voi sille mitään, että siedän kaikenlaista tyhmyyttä huonosti. Tänään minua vitutti erityisesti yksi perässäuimari. Siis ihminen joka kävelee kadulla liian lähellä, samaan tahtiin kanssani….
Naapurisopua
Olette ihmisiä, joiden pitäisi asua omakotitalossa maalla, mahdollisimman kaukana muista ihmisistä. Mutta ehei, olette suuressa viisaudessanne ja sanomattomassa itsekeskeisyydessänne päättäneet pesiytyä kerrostaloon. Ei siinä muuten mitään niin hirveää olisi, mutta…
Sir Elwoodia
Oi Jumalani, miksi niin levottoman teit Miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan Annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin Joka sokealta vaatii sanojaan Niin jatkuu jäätävä yö, ja silti pistettä en…
Aihe
Aihe on jutun juuri. Nyt sitä ei ole. Elämöin siis aiheettomasti. Niin varmaan saatana. Vai ei ole aihetta. Kävisikö aiheeksi vaikka alitajunta? Subconciousness? Virittelee muuten hauskoja juttuja erityisesti öisin, hassuina…