Olen joutunut törmäämään köyhyyteen (in concreto) lähestulkoon joka aamu töihin tallustaessani.
Syy ovat kerjäläiset, joita on Helsinki mustana. Tai no jos ei ihan mustana niin ainakin aika tummana. Ihmiset ova ihmeissään, poliisi on ihmeissään ja sossut ne vasta ihmeissään ovatkin.
Itse en ole antanut yhdellekään rahaa. Päinvastoin, mietin viimeksi aamulla vakavasti nappaavani parieuroisen kerjäläisen kiposta. Kiitoooosss! Sillä olisi saanut melkein kolmasosa laten tai ainakin jotakin namia Ärrältä.
Syy nuivaan suhtautumiseeni ei varsinaisesti ole se, että olen sieluton ja selkärangaton itsekäs diiva, vaan siinä, että rahan antamisesta ei ole mitään hyötyä. Suomessa ei tarvitse kerjätä kadulla ja toisaalta kadulla kerjäävät, statuksettomat ulkomaalaiset kerjäävät kaudulla tasan niin kauan kuin heille syydetään rahaa. Minä en halua kerjäläisiä katukuvaan. Minulle riittävät varsin hyvin puistoissa elelevät, punaposkiset kemistit.
En toki ole kuuro taikka sokea inhimilliselle hädälle, eikä minun ole vaikea ymmärtää sitä, että kurjissa elinoloissa asustava ihminen tekee lähes mitä tahansa saadakseen vähemmän kurjan elämän. Se jokaiselle vapaassa maailmassa suotakoon. En kuitenkaan usko, että kadulla kerjääminen maassa, jossa vuorokauden keskilämpötila talvikuukausina on reippaasti pakkasen puolella, olisi luovastikaan ajateltuna hyvää elämää kenellekään. Kun päälle vielä lisästään se, että kohta polliisi sakottaa kerjiksiä kuukauden ansioiden verran ja lapset pannaan talveksi laitokseen, olisin jo lähes sillä kannalla, että poloisille pitäisi ostaa menoliput kotimaahansa ja toivottaa hyvää matkaa.
Olen myös suurella mielenkiinnolla seurannut sitä, kuinka ev-lut kirkko talsii suurilla saappailla ulkomaalaisviraston varpaille turvapaikka-asioissa. Sinänsä pikkuirunen anarkisti sisälläni taputtaa riemuissaan kirkolle pieniä karvaisia käsiään, vaikka kirkon menettelytapa ei ihan ongelmaton olekaan.
Taannoin Hesarissa oli juttu ulkomaalaisvirastosta ja sen toimintatavoista. UVI-raukka sai lokaa päälleen niin että heikompaa hirvittää, ja työntekijät luimusivat häpeissään lainsäädännön ja ulkomaalaispolitiikan takana tyyliin: ”mää oon vaan täällä töissä..” Totuushan on se, että yksittäisillä virkamieheillä on kovin vähän sanottavaa siihen, millaisia päätöksiä virasto ulos suoltaa. Itse olen joskus ehdottanut po. viraston työntekijöille, että ottaisivat käyttöön kissan tai pienen koiran kokoisen EI-leimasimen, jolla voisivat tällätä kymmeniä päätöksiä päivässä. Perusteluista varten voisi käyttää samaa leimaa, taikka omaansa, jossa lukisi vaikka: ”EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA”. Näin säästyisi aikaa ja veronmaksajien rahaa, joka voitaisiin käyttää vaikka ulkomaiden kehitysapuun. Viraston ovelle pyrkivien otsaan voisi vielä varmuuden vuoksi kolhaista samalla leimasimella, jotta poliisi tunnistaisi armaassa isänmaassamme rikollisesti lonnivat ja lähettäisi heidät kotiinsa. Luonnollisesti ensin pidettyään pari kuukautta putkassa ja annettuaan Nokialaista nuoriso-ohjaajaa.