Kaikki sai alkunsa siitä kun jäin kotikulmillani pois taksista varsin onnistuneiden rapujuhlien jälkeen. Matkaa taksista kotiovelle oli ehkä 20 metriä mutta syystä joka ei ole minulle täysin valjennut, aikaa sain tuhrattua tuohon siirtymiseen arviolta 10-45 minuuttia. Epäilen, että matkalla tapahtui jonkinsortin juhan af grann -tyyppinen abduktio, koska samassa yhteydessä joku oli väärentänyt taksikuittiin allekirjoituksen joka ei muistuta vähääkään omaani. Tai no ehkä etäisesti etunimeäni siinä vaiheessa kun olin vastikään oppinut kirjoittamaan.
Sain itseni sijoitettua hissin kautta kotikolooni ja hetkisen aikaa erinäistä kulttuurillista nautintoa harrastettuani (kuuntelin popedaa) totesin, että on liian aikaista mennä unille (kello oli 2.30 ja veren alkoholipitoisuus vähän päälle). Päätin siis pukeutua pyhämekkoon ja lähteä kirkonkylälle hillumaan. Valitsin aiheeseen sopivan punaisen kotelomekon jota en ollut toviin käyttänyt ja aloin luikertaa loimea päälleni. Mekko on hieman monimutkaisesti puettavaa sorttia eikä pukeminen onnistunut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Lisäksi olin harrastellut kulinaristisia nautintoja kesän mittaan siinä määrin, että kokoa suurempi mekko olisi ehkä ollut parempi valinta. Toinen käsi jumittui mekkoon sisälle ja itse mekko juuttui lanteilta kiinni. Kekseliäänä tyttönä totesin, että hökötys saattaisi luiskahtaa paikoilleen paremmin jos olisin makuuasennossa. Rojahdin siis sägylle pötkölleni ja jatkoin vaatekappaleen pukemista yhtä huonolla menestyksellä kuin seisaallanikin. Ajattelin kerätä hieman voimia ja sulkea näköttimet -ihan vain vähäksi aikaa-
Heräsin siihen kun aurinko paistoi suoraan silmiini. Jos tämä olisi kaunokirjallinen teos, kertoisin myös että kärpänen surisi korvassani ja että vierelläni makoili alastomana kreikkalainen jumala jorgos. Koska tämä kuitenkin on vain inhorealistinen blogini, on kerrottava että vierelläni makasi pieni ruma kämppikseni (=herättäjäjuhlilta ostettu karhea leikkikissa joka ei ole mitenkään erityisen sielukas). Itse retkotin selälläni mekko lanteilla, toinen käsi jumittuneena epäterveen näköiseen asentoon mekon ja vartalon väliin; toisessa jalassa oli kenkä sekä alas valahtanut stay up. Hiuksissa oli takku jonka selvittämiseen tarvittiin sittemin sakset. Kello oli hyvän matkaa iltapäivässä.
Raavin hökötyksen pois päältäni, järsin puolenkymmentä buranaa, ongin piilolinssit aivokuoren välistä ja mumisin hiljaa: ”kiitos läskini”.