– onhan sulla kotiavaimet?
– joo joo, en viitsi enää edes katsoa
*släm*
– tuota…
– mitä…?
– mun käsilaukku..
– mitä sä yrität kertoa…?
– no kas kun se on tuolla oven väärällä puolella. laukussa ovat avaimet, puhelin ja visa.
– voi helvetinperkeleenvitunakkasaatanamätapansut
– veit jalat suustani, ystävä.
Alkaa paniikinomainen soittelu lukkofirmoihin. Jaa että tunnin päästä pääsette avamaan? Perkele mä olen tunnin päästä boardaamassa ruhoani koneeseen. Onneksi passi ja muutama rinkula valuuttaa on kaulakukkarossa. Mennään sitten ilman parhaita ystäviäni, puhelinta ja OP:n yhdistelmäkorttia. Onneksi kaverilla on kortit ja pelit ja vehkeet. Olo on silti kuin vasen käteni olisi katkaistu. Terävämpi saattoi ehkä jo päätellä, että olen vasenkätinen.
Tjah, no nyt ainakin olen kunnolla lomalla. Mietin myöhemmin sitä, millä ilveellä pääsen takaisin kotikolooni.
Olen lauhkean vyöhykkeen eläin. Se tarkoittaa sitä, että inhoan liian kuumaa säätä enkä voi nukkua ilmastoimattomassa hotellissa. Kah. Tervetuloa, lämpötila on + 32 jo kolmatta viikkoa, meillä entisissä neuvostomaissa ei tietenkään ole mistään ilmastoinnintapaisesta ikinä kuultukaan ja mikä vittu muka on gin&tonic?
Selevä. Noh, sonnustaudun kaupunkikävelyyn tarkoitettihin iänikuisen vanhoihin sandaaleihini sekä kusenpolttamaan pyhämekkooni. Yritän hymyillä rohkaisevasti ystävälleni, joka rasvailee köyttä huoneen perällä. Kyllä se tästä kuule, isäni ohjetta mukaillen: ”hauskaa on vaikka pottukellarissa jos on tarpeeksi päissään”.
Ei ole mitään niin suurta vastoinkäymistä, jota lasillinen kylmää valkoviiniä ei parantaisi. Jaa teillä on vain lämmintä roseviiniä? Noh, juodaan sitten sitä. Oispa puhelin niin voisin soittaa natural born killerssille. Please, kill us naturally.
Muutaman helvetin paskanmakuisen drinkin jälkeen hotlalle siestaamaan.
– korkataanko kossu?
– houkuttele vielä vähän.
– korkataanko kossu?
– kiinni veti.
xxx
– arvaa mitä?
– no mitä?
– tuolla katonrajassa on torakka.
– ok.
– arvaa mitä muuta siellä on?
yhtäaikainen valoisa hetki: ILMASTOINTILAITE!!!!
Häröilyä, kiipeilyä, erinäisten johtojen tökkimistä erinäisiin reikiin. Ja kas kummaa, huone viilenee. Maailmamme on pelastettu.
xxx
Haahuilua ympäri kaupunkia, kävelemme 15 kilsaa päivässä. En meikkaa, en laita hiuksia (miksi vitussa laittaisinkaan kun 15 minsan liikkuminen tappavassa helteessä latistaa ne huhtikuiseksi heinäpelloksi pohjanmaalla). Yksi ryöstetty taksi (me ryöstimme, hän ei tiennyt mihin ryhtyi sitä yrittäessään), yksi hajonnut nilkka (en tiedä kuka hajotti), kaksi maksamatta jätettyä ravintolalaskua (vaati turkkilaisen raivokohtauksen paskasta ruuasta ja happamasta viinistä, mutta toimi).
Yksi ikävä surmaamiskohtaus. Kadulla pötkötti kuoleva pulu. Ympärillä valloittajakansa voivottelemassa lintuparan kohtaloa. Onneksi kaksi kappaletta reippaita suomineitoja sattui paikalle.
– mitä te teette?
– tuo lintu, se on kuolemassa…
Lintu makaa kadulla kyljellään, räpsäyttää hädissään tallella olevaa silmäänsä ja yrittää heiluttaa katkennutta siipeään.
– se pitäisi lopettaa, se kärsii
– ach nein, sitä emme voi tehdä
– kauanko olette tässä seisoneet?
– kohta tunnin
– no voi vittusaatanajumalauta, joku mies nyt, tappakaa se
– nein, nein, das können wir nicht machen…tai jotain paskaa..
Selvä.
-jos mä pomppaan sen päälle ensin, pomppaatko sä sit kanssa?
– en mä voi *alkaa itkeä*
– haistappa akka paska, me ollaan maalaistyttöjä. jos mä pomppaan ja se ei kuole, sä pomppaat?
– ok… mä lupaan
Tapamme kituvan pulun pomppimalla vuorotellen puolitusinaa kertaa sen päällä saksalaisen itkijäkuoron säestäessä ympärillä brutaalia toimintaamme. Muistutamme kyllä kostoksi lähtiessämme vanhoja aseveljiämme lapin polttamisesta. Piiloudumme lopulta läheisen ravintolan vessaan itkemään pulua.
Mutta perkele, kaveria ei jätetä, vaikka se olisikin pelkkä outo lintu. Emmehän me toki turhaan ole sotaveteraanien lapsenlapsia, reservin upseerien tyttäriä ja myös sellaisten entisiä vaimoja. Minä ainakin. Terveiset herra yliluutnantille.
Muun loman läpikirjoittaminen olisi häpeä sille tunteelle, jonka täydellinen vapautuminen kaikesta kotona olevasta saa aikaan.
Koto-Suomessa piti tosin odottaa tunti ja katsella, kun lukkofirman ukko porasi kotioveni abloyn tuhannen pillunpäreiksi. And only for you my friend, 150 euroa.