Tänään mennään junalla Jurmalaan biitsille. Löydämme parhaat päivänsä nähneen rakennuksen, joka muistuttaa etäisesti rautatieasemaa, ja jossa väki pyörii kuin ryssät anttilassa.
– two tickets to Jurmala, please.
Tuijotusta.
– jurmala. J U R M A L A. Two tickets.
Tuijotusta. Epäselvää molotusta joka on ehkä venäjää. Saamme kaksi lippua.
Ja nyt laiturille vaan junaa odottamaan. Hei, missähän ne junat ovat? Jaa tää olikin bussiasema. No bussilla sitten. Tuo paikallisiin oloihin verrattuna tuliterä, hieno valkoinen bussi on varmaan meidän. Jaa ei ollut. Menemme sisään 20-luvun neuvostobussiin, jonka katosta harottaa katkenneita jousia ja penkit näyttävät siltä, että ne ovat olleet viimeksi lattiassa kiinni ennen toista maailmansotaa. Vilkaisemme toisiamme – heh, no, matkailu avartaa.
Onneksi bussissa ei ole ilmastointia. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta kärventäen ihoani kusenpolttaman ikuunalasin läpi. Matkahan ei kuitenkaan ole pitkä, joten tumppaan orastavan vitutukseni jonnekin ikkunalasin ja täpötäyden roskiksen reunalla chillaavan koppakuoriaisen välimaastoon.
Matka taittuu. Hmmmh. Eikös siinä oppaassa sanottu, että matka kestää noin 40 minsaa. Mun mielestä me ollaan istuttu täällä jo tunti. No, ehkä tää bussinreuhka kulkee tavallista hitaammin.