– saanko istua seuraan?
– johan istuit.
– mitäs noin nätti tyttö täällä yksin istuu?
– kyylään tässä tilaisuutta raahata joku pahaa-aavistamaton miehenalku kotiini.
– heh heh. voinko tarjota sulle jotain?
– jos se ei sisällä odotusta vastapaveluksesta eikä tyrmäystippoja niin gintonic, kiitos.
– oletpa sä kyyninen. mun ei kuule tarvi naisia tyrmätä.
Keskustelu polveilee toisesta maailmansodasta perhe-elämän vaikeuksiin (mitä minä niistä tiedän, lapseton ihminen). Mies on hauska ja kohtelias eikä mitenkään erityisen tyhmäkään, mutta ei istu niihin raameihin, jotka olen saaliilleni tänään asettanut (yli 35 alle 40, yli 185 cm, alle 100 kg, älyää puhua pelkästään minun asioistani). Miehen poistuessa miestenhuoneeseen, raapustan nopeasti huultenrajauskynällä kuitin kääntöpuolelle kiitokset ja liukenen paikalta.
Löydän itseni jazzklubilta, jossa olen käynyt viimeksi yli vuosi sitten. Ovella vastaan saapastelee tutun näköinen mies. Hän tarttuu käsivarteeni
– Hei!
– ….hei…
– mä muistan sinut!!! jumalauta!!
– sinäkin näytät tutulta mutta en nyt…
– sä olit täällä viime kesänä. sun nimi on xxx ja sä olet ammatiltasi xxx.
– vaikuttavaa. olen otettu.
– todellakin. mä käyn täällä melkein joka viikonloppu, sua ei ole näkynyt.
– mä tykkään enemmän juoda yksin kotona.
– voi mitä tuhlausta.
– ainakin alkoholin.
…
– no mut mä menen nyt.
– miksi?
– koska inhoan jazzia. nähdään taas vuoden kuluttua.
Suikkaan suukon miehen poskelle ja kirmaan ulos ennen kuin hän ehtii aloittaa suurempia kosintorituaaleja. Tämäkään mies ei raameihini mahdu ja koska kello on reilusti alle puolenyön, minulla on vielä varaa olla valikoiva.
Päämärätöntä harhailua erinäisissä soittoruokaloissa. Äidyn tanssahtelemaan hauskannäköisen nuoren miehen kanssa, joka kieputtaa minua ympäri tanssilattiaa kuin keijua. Tämähän vaikuttaa varsin lupaavalta.
– sä olet kiva tyttö.
– säkin olet kiva.
– sä olet kaunis ja fiksu.
– blaa blaa. muuten?
– no?
– minkä ikäinen sä olet?
– voi ei, mä arvasin, että sä kysyt tota..
– niin…?
– mä kun näytän itseäni vanhemmalta…
– niiin?
– mä olen 22, tai siis täytän syksyllä 23.
– voi sun saatana. ihan sikiö. heipat!
Koska tämä ei selvästikään ole minun iltani, päätän jäädä terassille keskustelemaan 66-vuotiaan rumpalin kanssa rumpujen soitosta. Asiasta en juurikaan mitään ymmärrä, mutta se ei ennekään ole jutustelua estänyt. Lopuksi mies kehottaa minua pian menemään naimisiin ja tekemään lapsia, minulla kun on kuulemma synnyttäjän lantio ja rinnat joista riittäisi vaikka puolelle jalkapallojoukkueelle. Romanttista.
Horjun kotia kohti. Vitun pitkä matka ja sandaalitkin hiertävät. Viereeni pysähtyy auto.
– vienkö sut kotiin?
– miksi?
– koska tuolla horjunnalla sulle tulee pitkä matka vaikka asuisit 100 metrin päässä.
– jaa. tapatko mut?
– no en tapa.
– raiskaatko?
– en edes raiskaa.
– harmi. no vie sitten.
Autossa alan itkeä.
– mitäs sä nyt, mies vingahtaa hädissään
– mun elämä on ihan paskaa
– no ei kai sentään.. miksi?
– se vaan on. ja säkin haluat vaan käyttää mua hyväksesi.
– no en varmasti halua. mä haluan vaan viedä sut kotiin.
Ja todentotta. Mies kuljettaa minut kotikadulleni. Menemme ulos autosta, katukiveykselle istumaan ja polttelemaan tupakkaa. Tilitämme elämäntarinoitamme melkein tunnin. Katselen jossain vaiheessa miestä tarkemmin. Hmmh. Ulkoiset kriteerit täsmäävät.
– minkä ikäinen sä muuten olet, kysyn muina naisina
– olen 36
– niin niin, ja eronnut olet kuten kerroit
– olen
– hmmh. haluatko tulla iltateelle?
– haluan, mut mä en tule.
– mikset?
– koska sä sanoit, että aion käyttää sinua hyväkseni. enkä mä aio.
No voi sun saatana. Jätän kertomatta että minun tarkoitukseni oli käyttää hyväkseni häntä, halaamme lämpimästi ja menen kotiin nukkumaan. Mikäköhän kaverin nimi olikaan…?