Olen joutunut oikeusmurhan uhriksi. Kamalaa. Epäoikeudenmukaisuus lyö kättä pienimunaisuuden kanssa.
– anteeksi, voisitteko poistua ravintolasta?
– miksi?
– noh, teistä on tehty valitus,, sekaannutte toisten sessioon.
– mitä?
– no niin sanottiin, olkaa kunnolla tai poistukaa.
Kiitos, sinä ruma, inhottava, epäseksikäs Puolivillinaaras, jonka parasta puoltasi paljaan pereesi muodossa olen ollut pakotettu katselemaan. En voi lapsuudentraumoillesi tai yksinhuoltajuudellesi mitään, mutta jos vapaaehtoisesti menet jakelemaan eittämättä kulunutta pilluasi kaiken kansan nähtäville, koita nyt saatana kestää se, että joku saattaa ihan pedagogisessa (pitänee sinulle suomentaa, opetustarkoituksessa) mielessä haluta tarkkailla sidoksiasi.
Olin ihan bona fides. Halusin vain nähdä, miten sidokset etupuolella menivät. Mutta ei. Sinun teeskennelty kiemurtelusi on sallitumpaa kuin puhdas uteliaisuuteni.
En yleensä itseäni tyhmempiä ja rumempia käy näin ärhäkkäästi kommentoimaan, mutta tänään sait, lapsi, minulle pahan mielen. Ja pahalla mielellä en ole kauhean mukava ihminen. Annan pyyhkeet myös Väiskin henkilökunnalle helvetin huonosta tilannetajusta. Olen monesti käyttäytynyt huonosti, mutta tänään en käyttäytynyt millään tavalla moitteellisesti. Olen jäsenmaksuni yskollisena maksajana ja sponssaustuloja tuottavana oikeutetusti aivan helvetin vittuuntunut teihin. Olisiko kuitenkin syytä pitää mielessä vanha tuomarinohje: ei kaikki ole totta mikä on todennäköistä.
Puolivilla sai urpolla käyttäytymisellään minusta pysyvän vihollisensa. Toivottavasti SMFR järjestönä seuraavan pahan paikan tullen edes kysyy ennen kuin panee pään giljotiinille. Olen vihainen. Ja tänään aiheesta vihainen.