Olen elänyt läpi auringonpaisteisten päivien joskus. Muistaakseni.
Elämäni rakkauden avaussanat liittyivät muistaakseni jotenkin otsikkoon, vittuiluun ja hämmästykseen. Ai niin ja amorinkaareen. ”Sillä on niin kaunis amorinkaari ylähuulessa, oletteko huomanneet..kuka sen sai”
Se sinulla on edelleen, neljäntoista vuoden jälkeen. Ja minä, minä Sinut sain. En pysyvästi mutta silloin sain. Sinut. En vain osannut sinua itselläni pitää.
Ja sinä sait minut. Naisen, joka ensimmäisen kerran elämässäsi osasi vittuilla sinulle takaisin. Tässä vaiheessa en osaa sitä enää suurena saavutuksena pitää koska olit tuolloin tuskin 20 vuotta elänyt mutta silloin se tuntui hienolta.
Tätä minä kai vuosia halusin. Halusin muuta kuin sinut. Sinä olit liikaa. Läsnä. Ihollani. Ajatuksissani. Kasvoillani. Liian lähellä.
Elämä on muuttunut öiden odotteluksi.