olla masokisti, koska kuuntelen Loirin nauravaa kulkuria ja hirnun itsekseni. Lukijoiden pyynnöstä huolimatta tekisi mieleni tarinoida taas Pellervon kuulumisia mutta anti olla lantiolla tänään.
Yritän kuumeisesti keksiä hyvä tekosyyn jättää virkayskäpikkujoulut väliin, hyvän vinkin sain armoiteltulta ystävältäni Riistikseltä: jään kotiin ja väitän jälkikäteen olleeni paikalla. Jos joku ei muista, se johtuu siitä, että tyyppi on ollut niin perseet etei muista.
Eilen oli vallan mahdottoman kivat kemut joissa oli vallan mahdottoman kivoja ihmisiä. Kävin maailmojasyleilevän diatsepaamilogin alhoholin turruttaman sedän kanssa:
– lähdetkö tanssiin?
– en.
– huora.
Uusia mustelmia/vakavia vammautumisia ei tullut, en vittuillut itseäni ulos ravintolasta/työpaikastani/muistaakseni mistään, en ottanut osaa ihmispyramidiin, kävelin omin jaloin kotiin, en hukannut puhelinta/lompakkoa/laukkua/avaimia/muistiani. Join kilpailijan piikkiin ja sain mieltäni pitkään askarruttaneen seikan selvitettyä. Onneksi en etsinnöistäni huolimatta löytänyt erästä kolleekaa, joka loukkasi minua muutama viikko takaperin omasta henkisestä kääpiöyydestään johtuen. Etsin häntä kertoakseni tuon viimeksimainitun.
Viikko sitten sain vanhemmalta kollegaltani ripityksen huonosta käytöksestäni eräissä toisissa juhlallisuuksissa. Hän totesi, että ammattini on sellainen jossa ollaan 24 tuntia vuorokaudessa. Mielenkiintoinen, joskin aika ahdistava pointti. Kysyin, onko hän sitä mieltä, että olen ammattini harjoittaja silloinkin, kun lauantai-iltana vaanin sängyssäni lepäävää saalista makuhuoneen kaapin päällä hämähäkkimiehen asussa. Vastausta en saanut.