Leikitäänkö totuutta tai tehtävää? Jos et kerro totuutta tehtävänäni on tunkea hammastikkuja kynsiesi alle ja hienosäätää lopputulos pajavasaralla? Sopinee?
Ehkä olen keskiluokkainen, kepulainen, tasapaksu pönöttävä porvari (virkein ehkä huomasi jos pienen ristiriidan) mutta väitän, että kohta kolmeenkymmeneen kahteen ikävuoteeni ei mahdu suuria synkkiä salaisuuksia. Ja mistäköhän tuo sitten voisi johtua? Ehkä siitä että a) olen elänyt niin vitun tylsää elämää, b) olen kaappihomo saatananpalvoja kaatopaikkojen palottelusurmaaja taikka c) olen pienen ikäni ollut suhteellisen sinut seksuaalisen identiteettini kanssa (älkääkä saatana alako kysellä mitä se pitää sisällään). Voipi johtua myös siitä, että vaikka mut on hakattu henkihieveriin ja pääni on uitettu yläasteella vessänpöntön mutkassa, iskä on alkkis ja äiskä muuten vaan käen pesän yli lehahtahtanut, olen jokseenkin yrittänyt elää tätä ainokaistani keskittymällä sen päähenkilöön. Koska olen myös varsin ovela, laskelmoiva ja kaikinpuolin pelottava olento, olen pitänyt huolen siitä, että kummallisiin tilanteisiin hankkiutuessani olen kyennyt pitämään pääni kylmänä (kummallinen tilanne on esimerkiksi seksiä valot päällä), eli tuolloin olen pukeutunut uimalakkiin jossa on sisään aseteltuna muutama jääpala.
Ammatissani eli leipätyössäni puhutaan usein vaaraan antautumisesta, Jos avaat vaaran lähteen, saatat saada pikkuruisille sormillesi niin että aitaa kaatuu ja rahkasammal pölisee. Jos haluat olla hämärä pervo, ole sitä apinan raivolla, mutta älä yritä olla olematta. Kerro kuitenkin potentiaaliselle, yläluokkaiselle, nirppanokkaiselle nais-/miesystävällesi menneisyytesi pahimmat palat vaikkapa sijoitettuna sellaiseen mukavaan vaaleanpunaiseen (sininen on ihan yhtä hyvä) koriin, johon olet lisännyt kyytipojaksi ruusuja (naiset yleensä tykkäävät kukista, miehelle voi laittaa vaikka jonkun vanhan kaukosäätimen ja uskotella sen olevan multihypersuper -uutuusmonitoimikake), pullon halpaa shampanjaa (eiväthän bimbokkeet laadun päälle ymmärrä) sekä pitkän ja syvällisen kirjeen, jossa kerrot vaikeasta elämästäsi sekä siitä, että kyseinen nainen/mies on pelastanut sinut. Kirjeen virkaa voi toimittaa myös lappu : mene kontillesi keittiön lattialle jotta voin kusta päällesi. Jälkimmäistä en varsinaisesti voi suositella. Jos menneisyys on kamalan rankka ja suhde jo pitkälle kehittynyt, voipi korin varustaa myös ladatulla haulikolla ja saatesanoilla : suhteemme oli kaksipiippuinen juttu.
Amatöörin hermot pamahtavat nopeasti, erityisesti jos olet henry saari -tyyppinen alan harrastaja(kaikki kunnia henrylle), puhun nyt kuitenkin edustamastani väestönostasta jonka elämän suurin kliimaksi on ollut excursio paavo väyrysen pohjantähti-opistoon kemissä. Luonnekuvaukseen kuuluvat myös salkkarit (+uusinnat) sekä viimeisen päälle kahiseva tuulipuku, mielellään neonvärinen.
Kun siis tuulipuvussa viihtyvä, tohveliemäimen tason ajatuskyvyllä varustettu linnassa asustanut (linnalla en tässä yhteydessä tarkoita rangaistuslaitosta) prinsessa kohtaa tilanteen, jossa hän saa vastapestyjen kutriensa koristukseksi ämpärillisen paskaa, ei lopputulos ole lasten katseltavaa. Tukka on pakko pestä.
Mitä minulle on tapahtunut? Mitä on tapahtunut keskiluokkaiselle, onnelliselle elämälleni, jossa suurin ongelma oli kaukosäätimestä loppuneet patterit ja se että bemarissa ei ole tarpeeksi menovettä.
Onnellisia loppuja ei ole. Jos olisi onnellisia loppuja, ei olisi loppuja. On vain iloisia alkuja. Iloisista aluista tiedän kaiken; loistava fiilis, kutkuttava tunne vatsanpohjassa, ikävystyttävän duunikaverin naama joka sekin on tänään jotenkin hellyttävällä tavalla hauska.
Tämänkin jutun kliimaksi taisi hävitä tajunnanvirtoihini. Pointtini oli rehellisyys. Olen törmänyt rehelliseen ihmiseen, isensä hyväksyvään, yhden kerran elämässäni. Kaiken muun olen joutunut punomaan, päättelemään ja lopulta yleesä pettymään.
Ikävystytänkö? Ainakin yritän.