Suhteemme on siinä määrin kehittynyt, että olen antanut sinulle erisnimen. Aluksi olit minulle pelkkä lintu, sitten varis ja tänään olet vihdoin Saara. Ensin ajattelin nimetä sinut jonkun elämääni tavalla tai toisella koskettaneen miehen mukaan, mutta tarkemmin asiaa pohdittuani totesin, että ehkä kaikista ennakkoluuloistani huolimatta – tai ehkäpä juuri niistä johtuen – olet sukupuoleltasi tyttö. Tytölle ei mielestäni voi antaa pojan nimeä.
Olen aina ollut eläinrakas. Siinä syy, Saara, miksi olen sietänyt sinua siitä huolimatta, että olet ollut varsin epäkohtelias vieras parvekkeellani. Jollain hassulla tavalla ilahduin kuitenkin tänään töistä kotiin tullessani kun havaitsin sinut rypemässä parvekelaatikossani. Ehkä sinä puolestasi tykkäsit kuitenkin vähän huonoa jostain mitä sanoin tai tein ja sen vuoksi päätit lähdettyäni heittää helmeilevät iltapaskasi paitsi parvelaseihin, tällä kertaa myös makuuhuoneen ikkunaan.
Saara. Ei minua kovin paljon haittaa se, että jyrsit lounaaksesi elämäni ensimmäiset onnistuneesti idättämäni parvekekasvit ja puolet Ikeasta ostetuista murateista ja tämän lisäksi paskat nakkaat (indeed) siitä, että parveke on juuri siivottu. Enemmän minua, Saara, häiritsee se, ettet ymmärrä olevasi pelkkä kahdella jalalla seisova persereikä joka jumalan armosta osaa lentää.