huolimatta olen taas täällä.
Terve järkeni, en ole sinua aikoihin nähnytkään, kiva kun pistäydyit. Ollaan tässä tunteiden kanssa vähän pidetty bileitä. Ahdistus ja itsesääli ovat tanssineet kissanpolkkaa sillä aikaa kun itsekriittisyys vetää Ahteen pojan kanssa kokaa nokkaan. Raivo ja viha ovat virkanneet toisilleen kahden käden yhteisen hanskan sillä aikaa kun ylpeys ja itsekunnioitus ovat ajaneet moottoritiellä sataakahdeksaakymppiä kallioleikkaukseen. Itsehillintä on hirttäytynyt patteriin samaan aikaan kun epätasapaino on suistanut sinut, järkeni, elämäni kaasu- ja jarrupolkimilta, kytkintä unohtamatta, olkoon muu maailma kuinka automatisoitunutta haluaa.
Kiva kuulla. Tiedäthän kuitenkin kuka täällä vielä toistaiseksi määrää. Se pilkahdus, josta sait kiinni kun epätoivosi syöksi sinut siihen pimeyteen johon olet kuvitellut voivasi sielusi peittää. Silloin minä olin täällä. Kasvoni eivät olleet, eikä niiden ehkä ollut tarkoituskaan olla sinulle tutut. Pääasia (indeed), että sait minulle kasvot, sait vielä kiinni siitä millä tiedät todella olevan merkitystä.
Pyydän jo etukäteen anteeksi kun lainaan sanojasi:
”Suru jota tunnen, on niin totaalinen, musertava ja ehdoton että en pysty sitä mitenkään sanoin kuvaamaan. Tunteena se on mustaa kipua, joka laskeutuu tummaksi verhoksi jonnekin silmien taakse peittäen alleen maailmasta kaikki värit. Kun se vyöryy päälleni, se sattuu kovana, tylynä fyysisenä kipuna jota en pysty paikallistamaan mihinkään. Se lienee sitä paljon puhuttua sydänsurua, mutta sillä nimellä en sitä kutsu, koska sydänsurun luulisi sattuvan ainoastaan sydämeen”
..ja kysyn sen jälkeen,
ARE YOU OUT OF YOUR FUCKING MIND?