Sottunga

Sottunga

3G+ toimii.

Tulin saarelle puoli viiden aikaan ja olin jo lautalla lukenut saaren opaskansioin ja tarkistanut saaren osuuskaupan aukiolon. Kauppaa sulkeen 17.00 joten sinne suoraan. Jotain pieniä ruokatäydennyksiä ja oleellinen kysymys:

Onko saarella hierojaa? Kauppa on aina paras paikka kysyä mitä vain, kaupat on aina paikalliset tietotoimistot, siellä jos ei tiedetä niin harvoin kukaan mukaan tietää.

Lihatiskinhoitaja, noin 25v mies kertoi että saarella ei varsinaisesti ole hierojaa mutta hänen eläkkeellä oleva äiti on koulutettu herjoja. Mutta hän tulee saarelle vasta huomenna lauantaina yhden aikaan, on nyt kaupungissa (tarkoittaa varmaan tuota isommalla saarelle olevaa kylää).. just just

Ruokatäydennysten jälkeen hieman saarta kiertämään, päätin lähteä mopolla, kyllä ihan oikealla moposkootterilla. Hauska värkki oikeasti, ajoin ympäri saarta 15 km verran. Todella hienoja maisemia, kuin suoraan satukirjasta. Rannat niin karuja mutta silti kauniita. Muutama kuva tarttui taas muistikortille. Sitä en ymmärrä mitä paikalliset alkuasukkaat tekevät klo 1800 jälkeen. 1½ h aikana näin ainoastaan kaksi liikkuvaa autoa enkä ketään yhdelläkään pihalla missään. Katsovatko paikalliset kuuden uutiset ja menevät nukkumaan? Luulisi nyt että joku olisi jossakin, mutta ei. Ja aikamonta pihan ohi tuli ajettua.

Letut –> paanukakku:
Unohtui mainita Kökarin kohdalla että tuli maistettua paikallista pannukakkua. Samoin söin täällä jälkiruuan ennen kuin lähdin mopoilemaan.
Saaren parassa ravintolassa, ja myös ainoassa, ei ollut lettuja tarjolla mutta paikallista pannukakkua kyllä joten sellainen kiitos. Tämä pannri olisi selvästi parempi kuin edellinen tuolla Kökarissa. Kökarin pannarissa oli muutama jauhosattuma joka teki siitä pettymyksen. Paikalliset pannarit tarjotaaan aina (kai) jollain luumusåssilla ja kermavaahdolla. Viimeinen luumusåssi ei kyllä ollut mieleen lainkaan. Joten lopputulos on aika tasan. Kumpikaan ei ollut kuin nippanappa keskivertoa.

Tylsä saari, onneksi kun tietää juonen tällä lautoilla niin sain soitettua itselleni paikan yölautaan seuraavaan saareen. Jos täällä olisi pitänyt viettää koko huominen päivä niin lukuvarasto olisi kyllä loppunut ennen lautanlähtöä.

Ensivuonna täällä ei tarvitse pysähtyä, Kökarissa kyllä

No meneehän se aika cityillsseäkin, mutta miksi ihmeessä pitää tulla tänne asti kun sen voisi tehdä kotoakin.
Blogi kirjoituttu, kity kiinni.