Joskus sylin kaipuu on niin mieletön, ettei tiedä, miten sen kanssa olisi. On valmis tekemään mitä vaan, että joku silittäisi, pitäisi sylissä, painaisi pääni rintaansa vasten ja sanoisi jotain kaunista.
Ja kuitenkaan ei ole valmis tekemään juuri mitään. Ei lähtemään ulos, ei soittamaan kellekään, ei laittamaan deitti-ilmoitusta. Ihan kuin kaipaisi vain kaivatakseen. Ihan kuin minua ei olisi olemassa ilman, että minulla on toinen ihminen tai kaipaan sellaista.
En usko, että parin voi löytää etsimällä. Olen kyllästynyt ihastumaan, pettymään, kaipaamaan, itkemään. Olen kyllästynyt pyytämään anteeksi sitä, että rakastan. Olen kyllästynyt tyytymään vähempään kuin olisin halunnut. Parasta olisi kai vaan lopettaa ja ajatella järkeviä asioita.