Kohta tulee täyteen 3 vuotta vantaalaisuutta. Kolmessa vuodessa on tapahtunut niin paljon, että muutosta on vissiin tullut seuraavien 10 vuodenkin edestä. Toisaalta koko ajan on harkinnassa muutto jonnekin muualle näiden nykyisten olosuhteiden takia, mutta toisaalta oon kotiutunut tänne ihan loistavasti. Sen tietää siitäkin, kun menee mihin tahansa messuille, tapahtumaan tai kauppakeskukseen täällä ja törmää aina tuttuihin tai jopa exäänsä. Tai en tiiä, ehkä mä olen vaan ehtivää sorttia. Tänään vastaan tuli entinen työkaveri joka oli _aivan_ viimeisillään raskaana ja oli sattumalta vielä muuttanut Kumpulasta Pohjois-Helsinkiin. Mikäs sen parempaa mulle, vierastan ajatusta kaiken maailman mammapiireistä mutta on kohtullisen kiva nyt kun jollain on samanikäinen kerubi tässä lähettyvillä.
En tiedä mistä tämä ajatus pomppasi, mutta ekaan kertaan pitkään aikaan tuli sellainen tunne, että tänne muuton jälkeen ja kahden eri tavalla huonon mutta ihan samanveroisesti paskan ihmissuhteen jälkeen ehkä vihdoin pystyy rakentamaan jotain omaa ja tasaamaan elämänsä lähes yhtä seesteiseksi, kuin se joskus 00-luvun kultaisina vuosina oli. Ei olis pahitteeksi jos seuraavat 10 vuotta vois elää jotakuinkin hissukseen, mä ehdin kyllä nelikymppisenäkin repäistä jonkin kriisin ja sen myötä tehdä jotain radikaalia.