Hullut päivät, Galna dagar..

Melkoista nautintojen ilotulitusta olis ny si edessä. Ei pääse paljon vapaa-ajan käyttöongelmat haittaamaan. Tämä hullu vääntää sitten kahta kokopäiväduunia yhtäaikaa seuraavan kahden viikon ajan. No okei, toisesta joudun livistämään noin tuntia etuajassa keritäkseni seuraavaan ajoissa, mutta on sitä siinä viidessätoista tunnissakin tekemistä. Uuden duunin setä meinaan soitti tänään kyselle mahdollisuuksiani aloittaa jo sovittua aiemmin. Mihinkä mä tän kaiken rahan kanssa oikein joudun?

Olin tänään sitten valmistuessaan maailman suurimman matkustaja-aluksen alla. Joutui altaan pohjalla siirtämään pukkia ahtaimmassa välissä missä olen koskaan ikinä trukilla pyörinyt. Ja liukkaudesta oli tietenkin suunnaton ”apu”.

Alkaa menemään ahdistuksen puolelle tää muuton jälkeinen järjestely, vaikka mulla on minimaalisesti tavaraakin. On sen verra vammaisesti järjestetty komerotilat täällä. Ratkaisu on tiedossa. Tars vaan saada hankittua ne pari lipastoa. Tiedä aikasta tarkalleen millaisia ne tulevat olemaan. No joka tapauksessa teen tänään ainakin vähäsen vielä asian eteen. Ainakin joka kerta, kun käyn keittiössä. Lisäksi kaupassa kipastessani ajattelin heittää sylillisen jätepaperia sille tarkoitettuu kierrätysastiaan. Lisäähän sekin siisteyttä. En silti kykene löytämään mitään suursiivous inspiraatiota, joten toteutan tätä ”siivoa piirun enemmän, kuin sotken päivässä” taktiikkaa. Ennen pitkää luulisi tämänkin alkavan näyttä ihmisasumukselta. Eilenkin sain lopulta enemmän aikaan, kuin mihin uskoin vielä iltapäivästä.