Mä olin toipuva addikti. Addiktiosta mieheen, jota rakastin ja joka rakasti mua. Me vaan ei voitu olla yhdessä. Tai voida, vaikka molemmat yhä sitä haluais. Yksi tapaaminen riitti sysäämään mut kierteeseen, jonka loppua ei näy. Yksi tunnustus rakkaudesta herätti uinuneen palon mun sydämessä. Mä haluaisin nähdä taas sun ilkikuriset silmät ja virnistyksen, mä haluaisin, että sä katsoisit mua niin kun vain sä katsot mua. Mä niin haluaisin, että mä voisin unohtaa sut, mutta mä en voi. Mä ajattelen sua liian usein, liian monta kertaa päivässä, enkä kuitenkaan osaa lopettaa sitä. Mä kaipaan lisää sitä tunnetta, sitä huumetta joka sä mulle olet. Mä haluan taas uuden annoksen, eikä ole reilua, että me ei voida olla me. Enkä mä halua luopua tästä mitä mulla on. Etkä sä voi luopua sun elämästä. Ja silti en suostu uskomaan, että meiän tarina on lopullisesti ohi. En suostu, sillä mä tiedän, että sä tunnet ihan samoin. Mutta mulla ei ole ratkaisua tähän. En tiedä mitä tehdä.
