Hah, jokohan alkais helpottamaan…pari päivää luukuttanu Creepiä melkeinpä tauotta, hoilaten tietysti asiaan kuuluvasti sydäntä riipaisevasti siinä mukana, nyt vaihtui sentään Sentencediin.
Tunnen itseni ihan teinipojaksi, pitäisköhän hakea oikeasti sinne mekaanikkolinjalle ni saisin kaltaistani seuraa? Ei ainakaan tarvitsis miettiä opinnäytetyötä, rästiin jääneitä tenttejä, mitään. Nehän mua nyt varmaan kuitenkin eniten täs ahdistaa ja mieshäröilyt on vaan _todella_ hieno tapa välttää ajattelemasta koko asiaa.
Ja unohtaa A lopullisesti. En ymmärrä mikä siinä on sellaista mikä aiheuttaa mulle aina jonkun väliaikaisen mielenhäiriön. Sehän on tosi ärsyttävä jätkä! Ja turhan täynnä itseään, kuvittelee varmasti olevansa kunnon pelimies. Kuitenkin…en mä voi olla tykkäämättä siitä.
Vaikka enhän mä edes halua siitä mitään, siis ainakaan sellaista mitä se nyt luultavasti ajattelee. Jos tilanne…ja minä…ja melkein kaikki asiat nyt yleensäkin ois toisin niin oisin valmis vaikka viettämään koko loppu elämäni sen kanssa, hankkimaan ikuisen asuntovelan ja tekemään kokonaisen liudan kiljuvia kakaroita siihen helmoihin pyörimään, mutta sehän ei nyt ole tilanne eikä koskaan tule olemaankaan. En oikeastaan tiedä edes itsekään mitä siitä sitten haluan. Kai se on vaan omalla tavallaan niin upea tyyppi että haluaisin tuntea sen, mutta siitä nyt tuskin tulee mitään kun muutun joka kerta ihan tajuttomaksi urpoksi jos näen sen. Silloinkin kun on ollut jotain näitä omia juttuja, niinkö esmes M, niin jotenkin se onnistuu kuitenkin aina uudestaan saamaan mut raiteiltaan. Ja teki sitä vielä varmaan ihan tahallaan, kun sattu sen tarkoituksiin sopimaan.
Noh mutta elämä on. Ja saapahan ainakin harjoitusta, ei kauheasti kirpaise enää jos joskus tulee jotain noloiltua.