Qapla’! Minä en yksinkertaisesti pysty tajuamaan, miten hiivatissa matkapuhelinten käyttäjien keskuudessa tervehdykset ovat degeneroituneet muotoon, jossa soittaja ulahtaa maniaa hipoen soitetulle ensimmäisenä ”Msäsääoot!”, johon soitettu vastaa sitten kertomalla omat ED50-koordinaattinsa ainakin seitsemäntoista merkitsevän numeron tarkkuudella — ainakin jos on hyvä laskemaan kertolaskuja päässään — tai vastaavasti käyttämällä jotain muuta ihmestyttävää kuvausta, kuten sanomalla vaikka ”Bussissa.”.
En minäkään nyt sentään *niin* fenomenaalisen typerä ole, ett’en tajuaisi tuon olevan tiedustelu soitetun sijainnista, jos noin syntaksin ja vokabulaarin hengessä sitä äärimmäisen hyväntahtoisesti tarkastelen. Se, mitä minä *en* tajua on se, mitä hevon väliä sillä soitetun sijainnilla on. Matkapuhelimen ideahan on juurikin se, ett’ei sellaisella värkillä varustetun puheleeraajan sijainnilla totisesti ole nollamittaisen joukon verran merkitystä, enkä uteliaisuuden piikkiin noin paljon kyllä pistäisi — tämän vuoksi en voi tulla kuin sellaiseen päätelmään, että tuo ”Msäsääoot!” on jonkinasteinen hyvin perverssi neurotyypillisten matkapuheloitsijoiden tervehtelemismuoto.
Tee lukija onneton lajitovereillesi suuri palvelus, ja pidättäydy tämän riettaan huudon esittämisestä niin julkisesti kuin omana tykönäsikin, ja seuraavan kerran kun kuomasi ja toverisi soittaa sinulle ja tervehtii sinua tällä sielun sairauden osoittavalla kaneetilla, esimerkiksi seuraavaan käytännössä hyvin yleiseen tapaan:
Msäsääook! kuk kuuluu korni
turinointi taustaltasi,
jorinointi joukostasi,
pulina iänikuinen.
Ettet oisi linjurissa,
istuimella omnibussin,
hevon kuuseem painumassa,
matkalla johonkik kauvas,
niin älä totisesti kerro hälle missä olet, vaan vastaa hyvä ihminen mieluummin vaikka näin:
Pidä äijä turpas kiinni,
lailla vaarin muikenisit,
mää en sulle vastaa tuohon
kysymyksees tympeähän.
Ja maailma pelastuu.