Jumitan tässä taas jo taista päivää sitissä. Vaihdoin äsken asentoa kun pakaralihasten puutuminen teki jo istumisen mahdottomaksi. Aivot lakkasivat toimimasta (se vähäinen mitä siellä olikaan) jo eilen ensimmäsen tunnin jälkeen.
On se kumma kuinka sitä onnistuukin… njoo… eipä mittään… Moon äitillä pesemässä pyykkiä. Se käy tänään (ja eilen) hyväksi tekosyyksi tälle elämättömyydelle, mutta mitens huomenna? Tosin huomenna on siitä muutenkin kurja päivä että joudun töihin; sinne kauheaan paikkaan jossa verbaalinen kommunikaatio on suositeltavaa ellei lähestulkoon pakollista. Joudun lauman antisitiläisiä keskellä enkä todellakaan tiedä mitä tehdä.
-Esittääkkö kuollutta? Ei, kuulin luotettavasta lähteestä senkin suojautumiskeinon täysin toimimattomaksi. Pakkovaan ottaa itseään niskasta kiinni ja rohkeasti astua kohti tätä suurta haastetta.