Kännykkä parahtaa ulisemaan aamusta kello 7:55 ja viisi minuuttia myöhemmin kelloradio yhtyy mukaan muodostaen hyvin oudolta kuulostavan dueton… On kahdeksannen savuttoman päivän aamu, takana rikkonaisesti nukuttu yö ja solmussa olevat lakanat. Nousen ja torjun mielessäni kiroillen himon ja hoipertelen keittiön puolelle keittämään kahvia, jotta tämäkin aamu nyrjähtäisi edes jotenkuten käyntiin. Kahvin vielä tippuessa nappaan hyllyltä lääkepakkauksen, jonka kyljessä komeilee sana ’Champix’. Tuhahdan lähes aina sen nähdessäni… Mielikuva tuosta nimihirviöstä tuo aina mieleen jonkin sortin tsemppaavan sisäisen sankarin. Helvetti sentään, olo ei ainakaan sellaiselta tunnu. No, ei muutakuin tabletti naamaan ja kahvikuppi perään, ulkoilmaan ja autolla töihin…
Sanotaan, että tupakkalakossa olevan ihmisen täytyy osata ottaa huomioon ja jopa suoranaisesti vältellä tietynlaisia tilanteita, jotta tupakanhimo ei kasvaisi lopulta liian suureksi. Baarissa alkoholin nauttiminen, kahvin juonti, kunnon ruoka, seksi… Lista on todella pitkä ja täynnä sellaisia tilanteita, jolloin tupakkaa tekisi kovastikin mieli. Tämän aamun työmatkalla huomasin, että aamuruuhka ja ärsyttävät radiomainokset ovat yksi äärimmäisen hyvä lisä tälle listalle.
Eli siinäpä sitä sitten kökittiin autossa muka skarppina jonossa madellen sellaista vauhtia, että varmaankin etanaltakin olisi jo palanut käämit; ”Mikä helevetti siellä ny maksaa!!!?!” ja radiosta purkautui meidän kaikkien varmasti rakastaman ”Hevi Arin” sulosoinnut. Jo tässä vaiheessa veri alkoi pakkautua pahemman kerran pääkopan puolelle, joten käsi singahti hyvinkin nopeasti hamuamaan kanavaa vaihtavaa namiskaa auton radiosta ja tästähän se ihanuus vasta alkoikin… Ensiksi tuli aina niin innostava ja ehdottoman tekopirteä ABC -aseman mainos, jossa äiti, isä ja perheen poika ovat ottaneet henkilökohtaiseksi tehtäväkseen ärsyttää jok’ikistä radiota kuuntelevaa suomalaista jokaisella perkeleen mainostauolla. ”Isi, iskelmälevyt ovat sitten tuolla!”. ”Mutta kun mulla taitaa olla nyt aikas heavi olo. Du du duu du du di duu *tjms kovaa yritystä vetää Paranoidia*”. ”Ounou! Äiti, mä tuun sittenkin sun mukaan!!!11”. Siis voi elämä… Erityisesti tuo näsäviisasteleva poika saa päässä kuplimaan. Itse kuitenkin pidän melkoisen paljon lapsista, mutta tuo kersa saisi kyllä…
Ennenkuin ehdin toipua tavanomaista vakavammasta itkupotkuraivarista tuon edellä mainitun ehdottoman mestariteoksen jälkeen ilmoille pääsikin sitten OK-Plussakortin mainos… Voi kiesus, jos kuulkaa joskus olen moisen kortin hommaamista harkinnut, niin en tasantarkkaa harkitse enää. Ehkäpä kyseisen hetken mielentilalla oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta tuokin mainos onnistui saamaan minut näkemään maailman vahvasti punasävytteisin värein: ”Moi! Sää näytät kovasti tutulta. Ollaankos me tavattu joskus aikaisemmin?”. ”No määhän oon se OP:n Visakortti.Mehän ollaan majailtu samassa lompakossa jo…” plaa plaa. ”Pantaisko magneettinauhat yhteen?”. Iiiiyargh!
Tässä vaiheessa onneksi sain vaihdettua mp3 -soittimen päälle… Vahinko oli tosin jo ehtinyt tapahtua; pakoputkesta nousi ihan varmasti synkkä musta savu ja se tasantarkkaan ei tullut moottoritilasta se savu. (Ei tosin onneksi savukkeestakaan.)
Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan. Useamman tunnin töissä istuneena useaa kahvikuppia myöhemmin on taas hieman helpompi hengittää eikä tee edes mieli polttaa. Ainakaan kovin paljoa. Ehkä vähän. No okei – tekee ihan pirusti mieli. Ootteko nyt tyytyväisiä, mitä häh? =)
Töissä on loppujen lopuksi melko helppoa lakkoilla. Matkaa alakertaan ulos tupakoimaan kertyisi melkoinen matka rappusia ravaten ja täytyisipä vielä leimatakin itsensä ulos työajan seurantaan. Työkaveritkin suhtautuvat tähän lakkoon numero kolmesataaseitkytjajotain hyvinkin kannustavasti. Eli eiköhän tämä tästä, mutta varsinainen show alkanee taas töistä kotiin päästyäni. Palataanpa siis mainosten ihmeelliseen maailmaan – TV-mainosten ihmeelliseen maailmaan, nimittäin.
Sohvalla pidemmänaikaa mursuillessa televisiota katsellen on syytä huolehtia omasta hygieniasta siten, että kovin pahoja sulotuoksuja ei pääsisi syntymään, mutta voi pojat sentään! Omasta ominaistuoksuja en varmasti tule enää ikinä paikkailemaan Axen tuotteilla! ”Bomtsikavauvvauuuuu!” *itkun sekaista voivottelua ja kiroilua*. Aivoja kiristää jo pelkkä muistikuvakin tuosta hirvityksestä. Aina tuon mainoksen alkaessa on hyvä, jossei Mission Impossible -teema ala soimaan päässä allekirjoittaneen etsiessä villin epätoivon vallassa kaukosäädintä. Mitäköhän helvettiä tuostakin mainossarjasta vastuussa olevat ihmiset ovat oikein kuvitelleet tuota suunnitellessaan. Ei voi ymmärtää. Sitten on vielä nämä ihme Danone ja Activia -jugurttimainokset sun muut. ”Siis miten nää kaikki jutut on niinq saatu mahtumaan tänne?”. ”Noku niiston otettu kaikki sokeri ja rasva poies. Niih!”. ”Kun ruuansulatusongelmat vaivaa, niin Activia auttaa!”. Voi elämä… *tipskops*
Niin, eli hyvät ihmiset jos harkitsette tupakoinnin lopettamista, niin koittakaa ottaa myös tämäkin asia huomioon! =) Palatakseni vielä alussa mainittuun Champixiin. Ilman tuota tabua oma lakkoyritys olisi kariutunut varmasti jo moneen kertaan. Suosittelenkin sitä lämpimästi, vaikka hieman tyyris kuuri onkin. No, mutta kaipa sitä mieluumin käyttää nekin rahat tuohon kuuriin kuin että se samainen raha palaisi kuitenkin tupakan muodossa taivaan tuuliin.
Kolme tuntia vielä työaikaa jäljellä ja taas vaihteeksi tekisi mieli talssia tupakoimaan. Taidanpa käväistä hakemassa naapurista säkillisen purkkaa sensijaan… Taistelu jatkuu! =)