Miten sitä aina onnistuukin ajamaan oman elämänsä umpikujaan. Kai se on sitten vaan ihmisen luonto, että jos joku olisi edes jotenkuten hyvin, niin kaikki pitää pilata tavalla tai toisella.
Tällä hetkellä ei kyllä tunnu sujuvan millään elämän osa-alueella. Työt tökkii, parisuhde tökkii, kaverisuhteet tökkii ja perhesuhteet ne vasta tökkiikin. Tuntuu vaan siltä, että pitäis luovuttaa. Olisko se sitten niin paljon pahempaa, jos ei olis mitään? Ei olis ainakaan niin paljon murehdittavaa.
Takaraivossa takoo taas ajatus, että pitäis päästä pois. Paeta tätä elämää johonkin toiseen elämään, alottaa taas alusta. Vaikka tosin sitä kokeilleena tiedän, että ne ongelmat tulee mukana, oman pään sisällä. Ja lopulta se uusi upea elämä alkaa kovasti muistuttaa sitä vanhaa ankeempaa elämää. Sitten sitä voikin taas ryömiä takaisin ja jatkaa märisemistä…
Mikä mua vaivaa? Olen koko tähänastisen elämäni vaan odottanu, että asiat alkais jotenkin selviämään. Tuntuu vaan ikävästi, että tää homma on enemmän solmussa hetki hetkeltä. Eikö kaikki ookkaan helpompaa kun kasvaa aikuiseks..? Kai sitä pitäis lopettaa tää ajelehtiminen ja ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta miten se tehdään?