1535
Morgon
Kuinka mä onnistun, ensin en saa nukahdettua ja Timo itkee äitii… Sitten saan unesta kiinni, soi kello ja isännyys aloittaa marinan kun ei jaksa nousta… Puen lapset ja lähtevät isukin…
Auts
Päätä särkee, eikä ole edes krapula. Voiko tupakanpolton lopettamisesta tulla näin messevä hedari, tosin niskakin tuntuu olevan jumppasessa. Nää viikonloput tuskaa kun muksut levottomia ja riehuu koko ajan kimpussa. Eivät…
Huuuuuuuuuomanta
Eipä olekaan tullut tällä viikolla herättyä näin aikaisin. Pistin isukin viemään lapset hoitoon välillä ja samalla jouduin itsekin heräämään 5.30, pukemaan lapsoset ja laittamaan Jennille kerhoeväät. Eipä se uni enään…
Ihanata
Vihdoinkin lunta, todellista lunta ja paljon. Juuri tämmöisen pitää talven olla, jotta se erottuisi kaikista muista vuodenajoista…Meillä kun vielä on ne 4 vuodenaikaa, tiedäkkö sitten kuinka kauan enään…? Tänään vein…
Sunnuntai
Tänään piti sataa lunta, ööööö olenko tullut sokeeksi vai miksi pihalla yhtä pimeää kuin ennenkin… TYLSÄÄ, mennyt koko päivä itsensä kanssa taistellen ja lasten kanssa juostessa… Nyt kun vihdoin sain…
AU
Tää ei ole kivaa, selkä nuljahti viime yönä ja nyt saa melkein kontata lattialla. Sattuu ihan armottomasti, vessassa käyntikin tuottaa hikikarpaloita otsalle. Ei ole helppoa tämä vanhentuminen, 🙂 Lupasin vielä…
ONNEA
Mun sadas viesti 1.1.2008 ja samalla voidaan onnitella kaikkia uudesta vuodesta selvinneitä, kaverin mummu kuoli juuri 31.12.07 oli hieno päivä lähteä, jos ajatellaan aurinkoisemmalta puolelta asiaa. Päätä vähän jyhlii ja…
Kuin….
ONSKUA UUTTA VUOTTA 2008 ja jatketaan siis siitä mihin jäätiin, vai mitä 🙂