Laiska viikonloppu

Piti siivota, piti maalata makkarin seinä, piti järjestellä ylimääräiset tavarat lasten huoneista varastoon. Ei vaan ole irronnut fiilistä sen vertaa että olisin tehnyt mitään hyödyllistä.

Eilen sain päivällisen siskon luona. Ilman sitä en varmaan olisi astunut ulos. Canalin kanavat näkyivät eilen jostain syystä salaamattomana. Töllöttelin pari suosikkisarjaa ja leffan ja siinä se päivä sitten olikin…

Tänään en jaksanut vääntää ruokaa ennen treenejä (neljältä) ja sit vielä päätin lähteä pelaamaan sählyä ilman ruokaa kahdeksalta. Sieltä tullessa oli sitten niin nälkä että oli pakko tehdä ruokaa. Ja kun oli kerran kalaa, niin oli pakko korkkaa valkoviini 😉 Tarapaca Reserva toimii todella hyvin. Uunilohta smetana-kasvis kuorrutuksella ja perunamuussia. Hyvää vaikka itse sanonkin. Lohi on siitä hyvää että sitä on todella vaikea pilata 🙂