Ei sisällä juonipaljastuksia.
Luettuani kirjan takakannen tekstin, tiesin haluavani lukea tarinan. Silmäiltyäni etukannen sisäpuolen tiivistelmän, vakuutuin vielä enemmän. Se lupaa huikeaa maailmanympärysmatkaa Greenwichin pituuspiiriä pitkin. Se lupaa kaoottisuutta, ihmisistä esiinnousevia, odottamattomia puolia. Pakkohan siihen oli tarttua.
Ensimmäiset 70 sivua vaikuttivat mielenkiintoisilta.
En oikeastaan edes muista missä kohtaa tarina lakkasi elämästä, mutta sen eduksi mainittakoon, että silti se piti pitkään otteessaan. Kertoja jätti selittämättä paljon ja lukija, ellei palanut halusta tietää, vähintään janosi tietää, mihin koira oli haudattuna ja kuinka syvälle. Graham tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää. Lukija odotti paljastusta, jota ei tullut.
Häpeäkseni myönnän, että päätin jättää kirjan kesken. Olin kahlannut parisataa sivua, eikä ollut tapahtunut mitään. Ei seikkailua, ei koettelemuksia, ei suuria onnistumisen elämyksiä, ei yksityiskohtia. Vain arkea, joka junnasi omalla painollaan eteenpäin. Yksi hieno kohta pitää mainita. Islan ”kadonnut” huivi ja sitä seurannut rakastelu viidakossa.
Makupalasta huolimatta pitkästyin ja tartuin toiseen kirjaan. Jokin jäi kuitenkin vaivaamaan, koska ajauduin Hesarin nettisivuille etsimään kirja-arvostelua kyseisestä teoksesta. Se löytyi ja ”kriitikko” pääsi yllättämään. Mitään varoittamatta hän pudotti alas kaksi pommia. Likainen temppu, mutta minulle tarpeellinen. Jäljellä oli noin 150 sivua ja kummastakaan yllätyksestä ei ollut vielä siihen mennessä viitteitä. Pakkohan sen pariin oli palata.
Viimeiset sata sivua veivät taas mennessään. Ymmärrys lisääntyi, uudet käänteet miellyttivät ja loppu oli hyvä. Ei traaginen, mutta ei myöskään imelä. Pitkästymisestä ja verkkaisesta juonesta huolimatta jäi sellainen tunne, että kirjan voisi lukea uudestaan. Silloin siitä voisi saadakin enemmän, kun ymmärtää paremmin, mitä kukin tarkoittaa ja ajaa takaa. Salaisen Maarian henkilöllisyys palajastui vasta viime metreillä.
Purjehduksen asiantuntijat voivat ottaa kantaa elämään merellä, itse en siitä mitään ymmärrä. Yksi seikka särähti kuitenkin korvaan ja pahasti. Jalonen kutsuu pientä lammasta kiliksi. Tiedoksi Ollille: pikkuinen lammas on karitsa, vuohen lapsi on kili. Lammas ja vuohi ovat kaksi eri eläintä. Urosvuohi on pukki, uroslammas pässi. Siinäkin on vissi ero.