1627
Mä unia näin…
Viime yönä näin jälleen kummallista unta mun lapsuuden kyläkoulusta. Tällä kertaa nyt olin siellä opettajana (näin käsitin).. Lapset leikkivät pihalla, mä valvoin niitä, sekä leikin niiden kanssa. Odotettiin entistä opettajaa…
Yhä ylös yrittää…
Tein tänään sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin kokeillut. Kiipesin ensimmäistä kertaa elämässäni. Lapsena satoja kertoja valloitettua pihapihlajaa ei tietenkään lasketa, eikä kivenjärkäleitä, tikapuista puhumattakaan. Pääsin kapuamaan kiipeilyseinää ylös ja…
Poika
Kävelin eilen pientä kiertotietä kaupunkiin. Näin kaukaa, että yhden talon pihassa juoksenteli pieni poika joku esine kädessään. Tullesani lähemmäs, näin, että se oli saha. Pihaa reunusti aivan tyvestä leikattu pensasaita,…
Hän, joka on yksinäinen…
..muisti viime yön painajaisensa. Se tulvahti mieleensä, kun hän kivuliaana valui rappusia alakertaan.. yrittäen näyttää siltä, että ei tunnu missään. Uni meni näin. Olin äitini luona käymässä. Hänen asuntonsa oli…
Hän, joka on yksinäinen…
..näkee unia. Viime yö oli puolirauhaton ainakin neljän unen yö. Nukuin levottomasti, johtuen luultavasti pakaroissa ja takareisissä pakottavasta lihaskivusta. Joka kuitenkin, kuten eilen mainitsin, on nautinnolista, mutta vain hereillä ollessa…
Dina
..lukee iltaisin. Toisinaan myös öisin, heti aamulla herättyään, päivisin.. Joskus on pitkiä aikoja (päiviä, viikkoja) lukematta, mutta toisinaan lukee kokonaisia vuorokausia, lähes taukoamatta. Toisinaan monia kirjoja viikossa. Yleensä ei. Taisi…