Jännityksen sekaisella kauhulla odottelin aamun ”liikuntatuntia”. Rukoilin (en tiedä ketä/mitä) hiljaa mielessäni, että emme tekisi mitään ainakaan käsillä. Tiistain kuntonyrkkeily (uusi tuttavuus) oli tehnyt tehtävänsä niskalle, hartioille, lavoille ja käsivarsille.
Jälkeenpäin ajateltuna, ei ehkä olisi ollut aivan pakko hakata harjoitusvastusta/säkkiä ihan täysillä… Toisaalta, tiedostin vallan hyvin, että löin kuin tyttö ja sitä kai yritin epätoivoisesti kompensoida. Vasen oli todella huono, mutta oikea iski lopulta ihan sähäkästi.
Pari osasi oikeasti lyödä ja antoi hyviä vinkkejä taitamattomalle.
Tuntemuksia eiliseltä:
Käden (sekä oikean että vasemman) sai juuri ja juuri ojennettua suoraksi, mutta se sattui aivan vitusti (anteeksi). Olkapäiden pyörittely oli myrkkyä ja jännitys toden totta tuntui yläselässä. Eilenillalla suorastaan ahdisti, kun selkärangan nikamat olivat niin jumissa. Ojentelin sitten itseäni kunnes sieltä kuului tarpeeksi monta naksahdusta/rusahdusta, ja hetken aikaa oli taas helpompi hengittää.
Nukuin taivaallisesti, heräilin hitaasti ja riemastuin, kun meillä oli aamulla pikajuoksijoiden jumppa. Kaikki rasitus tuli ala- ja keskivartalolle. Lopuksi heittelimme vähän kuntopalloa ja venyttelimme. Tuli mainio olo ja sen myötä kauhea hinku lenkille.
Liukkaiden jalkakäytävien kammo ei ole hellittänyt, joten tyydyin juoksumattoon, jolla oli tarkoitus hölkytellä puolisen tuntia. Kulki vaivattomasti ja juoksinkin sitten koko tunnin. Se oli ehkä vähän liikaa, mutta kun viikko muuten on mennyt aika rennosti, teki todella, todella hyvän säväyksen.