Paastosin eilisen päivän nauttien vain vettä ja vähän coca-colaa.
Nyt tunnen oloni keveäksi ja hyväksi, vaikka tietysti kova nälkä jo, pystyn sen kuitenkin hallitsemaan niin kauan kuin haluan ja olemaan syömättä.
Paastolla on aina myös henkinen merkitys, se muuttaa paastoajan henkistä tilaa. Mieleni on nyt kirkas, ajatukseni selkeitä, olen tasapainoisessa tilassa, ei-toivotut ajatukset eivät risteile mielessäni vaan hallitsen mieleni ja ajatukseni täysin. Tuntuu kuin ne tavalliset himot ja halut olisivat kaikonneet jonnekin tuntemattomaan paikkaan, jättäneet minut, kuin vain paljas itse olisi jäänyt jäljelle. Ihminen joutuukin kohtaamaan todellisen itsensä paastotessaan, se on mahdollisuus parempaan itsetuntemukseen. Paasto vaatii suuren määrän itsekuria ja kypsyyttä kieltäymykseen, kaikista ei paastoon ole. Olen aiemminkin harrastanut paastoamista, mitään uusia asia ei siten paasto minulle ole.
Se avulla myös fyysinen keho puhdistuu kaikista epäpuhtauksista ja uusiutuu nopeammin, se on terveellistäkin.
Paastolla on siis positiivinen vaikutus sekä kehoon että mieleen.
Se on siis myös osa henkisen polun kulkemista, kieltäymyksessä on aina voimaa, se on tapa testata omaa tahtoaan, sen vahvuutta ja tahdonvoiman kestävyyttä.Aivan kaikkien ihmisten fysiikka ei kuitenkaan ole siihen sovelias, erinäiset sairaudet saattavat muodostua ongelmaksi paastotessa, mutta terveelle ihmiselle paastosta on vain hyötyä.
Aion päättää tämän paastoni joskus kello kuuden jälkeen nyt aamulla.