Eilen hajos läppäri.. Nyt on sitten ainakin toistaseks sen varassa, että ainoastaan töissä pääsee nettiin. Järkyttävä kohtalo :/ En ymmärrä, miten pärjään.. 🙂
No ei siinä kaikki eilisen huonot uutiset. Oikeestaan se koneen hajoaminen vaan kruunas muutenkin paskan päivän. Eilen tuli sitten lopullinen kuolinisku viimeisillekin toivon rippeille. Ei tarvitse enää miettiä, onko toivoa vai ei, kun sitä ei ole. Sinänsä hyvä juttu, että miehellä oli selkärankaa kertoa asiasta ihan suoraan. Vähän hassulta tuntuu surea nettisuhteen kuolemaa, mutta puolitoista vuotta on pitkä aika. Ja 900 km on pitkä välimatka. Ehkä ei harmittais niin paljon, jos ei oltais juuri hiljakkoin tavattu. Silloin viimeistään tuli sellainen olo, että ”Match made in heaven”.. Toisilla vaan on niin helvetin huono tuuri. Mun kohtalo tällä kertaa oli täysin yllättäen kuvioihin ilmestynyt ex. Toisaalta ymmärrän kyllä ihan täysin, että sellanen voi saada ajatukset aivan sekaisin, mutta.. Miksi sen pitää sattua taas kerran mun kohdalle. No, toisaalta tässä on jo viikon ajan tehny surutyötä. Ensimmäiset epäilykset heräs heti, kun ex ekan kerran vilahti puheissa. Nyt voi taas kaivaa loputkin turvallisesta kyynisyydestä ja pessimismistä esiin. Paras keskittyä omaan itseen, urheiluun jne. Itseltä ei ainakaan tuu turpiin.