toisen Pikkusen kentälle, neiti lähti viikoksi Prahaan. Tottunutta matkaajaa selvästi jänskätti, kumma juttu. Oli vielä niin iloinen kun viitsin lähteä aamulla kuskiksi. Sitä vartenhan sillä isi on ettei tarvitse aamuyöstä bussilla raahautua. Istuttiin reilu tunti ja katseltiin laskeutumisia ja nousuja, vaihdettiin muutama sana mun nykyelämästä.
Se taitaa ymmärtää mua paremmin kuin arvasinkaan (ja uskalsin toivoa). Joskus tulee tunne että on edes jossain onnistunut.
Penskat on parhautta ;=)
