Mietin tässä suhtautumistani (netti)deittailuun. Syy siihen miksi se ei osaltani tunnu mahdolliselta tuntuu lähinnä olevan siinä kun en usko oikeasti siihen että se voisi onnistua, mikä väistämättä näkyy kaikessa mitä sen suhteen teen. Viesteistäni kun paistaa läpi tuo asenne niin ei siitä mitään voi tulla.
Olen tainnut sanoa saman vähän toisin sanoin ennenkin täällä. Sikäli kun valitusblogistani kukaan jaksaa välittää.
Netin ulkopuolella osaan uskoa mahdollisuuksiini vähän paremmin, jos tapaan jonkun kiinnostavan naisen joka näyttäisi edes jotenkin vastaanottavaiselta moiselle ajatukselle. Se on vähän helpompaa kun on tullut ihminen edes jotenkin tutuksi, jos syntyy sopiva tilanne.
Paitsi ei noista ole koskaan mitään syntynyt (tarvitseeko sitä edes mainita).
Mutta netissä pitäisi kylmiltään olla vakuuttunut ja vakuuttava. Ei vaan onnistu, peruslähtökohtani kun on tämä.