Kuten siitä että joskus ihmeitäkin tapahtuu. Tai sitten vaan kannattaa rähjätä blogissa ja joku sen näköjään kuulee. 😀
Nimittäin sain hetki sitten tietää että verkko-operaattorimme onkin saanut jollain ihmekonstilla aikaistettua asennustyötä ja saammekin homman hoidettua tällä viikolla alkuperäisen suunnitelman mukaan! Vappu on siis pelastettu! o/
En tiedä mitä on tapahtunut ton kanssa, mutta nyt on ihan helvetin helpottunut olo vaikka ei tässä vaiheessa vielä saisikaan olla. Tässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Mutta nyt joutuu hetken nautiskelemaan positiivisesta fiiliksestä. 🙂
Kirjoittelen tätä muuten Arlandan lentokentällä, missä mun ei edes pitäisi olla tällä hetkellä, vaan junassa matkalla Tukholmasta Malmöön. Kävin tänä aamuna uudessa toimistossamme tarkistamassa lähiverkkoasennuksen ja onneksi kävin, koska pari juttua oli tietysti tehty päin helvettiä. Ne saadaan kyllä onneksi korjattua perjantaiksi kun vähän avauduin asentajille. No joka tapauksessa suunnitelma oli lähteä sieltä pikajunalla Malmöön. Menin T-Centraleniin ja totesin että [i]kaikki[/i] junat Malmöön oli loppuunmyyty iltakahdeksaan saakka… No, pikainen soitto firman matkatoimistoon Suomeen ja sain buukattua lennon Tukholmasta Malmöön joka lähtee puolen tunnin päästä. Itse asiassa parempi näin, ehdin syödä rauhassa ja tässä kirjoitellessa juoda yhden Samuel Adams Boston Lagerinkin tässä lentokentän pubissa. 🙂
Huomenna armotonta pakkaamista ja sitten 700 km road trip Malmösta Tukholmaan. 😛
o o/ /o/