Suomen U21- maajoukkue teki historiaa selviytymällä ensi kesän EM- kisoihin. Koskaan aikaisemmin ei suomalainen aikuisista miehistä koostuva jalkapallomaajoukkue ole selviytynyt arvokisoihin. Hatunnoston arvoinen suoritus, 51 maata osallistui karsintoihin ja seitsemän pääsi kisoihin sekä isäntämää Ruotsi automaattisesti. Yhteensä kahdeksan maata taistelee ensi kesänä vanhan mantereen ikäluokan mestaruudesta, Suomi siinä missä muutkin. Suomella on todella hyvä joukkue, jonka pari parasta pelaajaa pelaa jo A- maajoukkueessa. A- maajoukkueellekin tulee vielä olemaan paljon iloa näistä pelimiehistä. Osansa kunniasta kuuluu toki valmentaja Kanervallekin, kerrassaan hienoa työtä. 14.10.2008 jää päivänä Suomen fudiksen historiankirjoihin. Kolme hurraa- huutoa kaksykkösille: Hurraa, hurraa, hurraa!
Kirjoitettaessa soi Kaija Koo - Isä







3 kommenttia
Toni
24.10.2008 20:35
Tämä on kova juttu, toi todella paljon iloa ja toivoa Suomen kansalle että kyllä täälläkin Pohjolassa osataan tätä kuningaslajia pelata !
Toni
24.10.2008 23:49
Ulkomaille ja Veikkaukselle pitkävetotyylisesti pääasiassa & ylivoimaisesti eniten jalkapalloa. Kohta alkaa olla kaikki Euroopan sarjat jo tuttuja. Ulkomailla on parempia etuja kun voit pelata useammin sinkkuja kohteesta kuin kohteesta & myös sellaisia vetoja kuten 1st Team to Score josta vähämaalisista sarjoista on hyvä pelailla että ei maalia lainkaan vaihtoehtoa isoilla kertoimilla.
Teen toki myös järjestelmiä kerralla isomman rahan toivossa. Ja vakioveikkaus kuuluu myös peleihin jota harrastan, mutten ihan niin tosissani säännöllisesti ja tosissani. Monivedon oon toistaiseksi antanut olla melko rauhassa sillä jo seuraaminen ja tulosten arvioiminen tässä pitkävetotyyppisessä pelaamisessa vie jo tarpeeksi aikaa. Joo ei tätä voi jättää oikein keskenkään kun siihen on sen verran intohimoa ja aikaa laitettu ! =)
Niin ja sä taidatkin olla futari, that's great hyviä pelejä vaan ! Mulle oli nuoruudessa toi pallon pomputtelu melkosen mielekästä puuhaa ja toki pelaaminenkin. Sieltä se intohimo kumpuaa. Pitäiskin yrittää vielä vähän itsekin harrastaa. On jäänyt niin harmillisen vähäiseksi tänä päivänä että hävettää. Äkkiä se touchi siihen taas tulisi kun on kerran osannut. Serkkupoika pelaa sentään PP70:ssä tänä päivänä, aika nuori vähän päälle parikymppinen kaveri et hyvä et joku on innostunut jalkapalloon täältäkin suvusta ! =D
Anonyymi
5.12.2021 10:54
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me