Kyllä ahneella on paskanen loppu sanonta pitää sit paikkansa.
Huomaa että lapset on kotona mun kanssa kun tuo ruokapuoli on ainakin kunnossa silloin , siis minulla myös.
Tässä olinkin 2 vko vähän niin ja näin tuon oman syömisen kanssa ja vaikka painoa hiukan tippuikin niin eipä tossa kauan mee kun jo ollaan normissa kuosissa niinkuin ennenkin.
Lasten myötä on sitä sapuskaa tehtävä tietty joka päivä ja tottakai sitä silloin syö myös itse hippasen eritavalla kun yksin ollessaan.
Vedettiin tossa kalakeittoa ja mun rupesi tekee mieli jälkkäriksi lättyjä.
No kuitenkin mä sit innostusin paistelee ja voin kertoo että aina kun valmistui yksi niin samantien vedin hillot päälle ja ei kun suuhun.
Siinä taisi tippua 3 tai 4 paistaessa ja olo oli jo hiukan turvonnut. No kun sen pinon vihdoin olin saanut tehtyä (huoma: taisin olla hellan äärellä vähän enemmän kuin tunnin)niin pino oli sillai kun Pisan kalteva torni.
Lapset istuivat pöytään ja sanoivat mulle että äiti tuut meidän kanssa syömään. AAh ,mä katsoin vatsaani ja se näytti ihan kuin olisin ollut 6 kk raskaana. Jotenkin mulla oli sellainen Michelin ukko olo mutta kun nyt likka on odottanut että äidin kanssa syödään lättyjä yhdessä niin eihän mun sit auttanut muukuin lannistua ja istua siihen heidän kanssaan ja nauttia pöydän antimista.
Mä voin kuvitella että mulla taisi jo silmissäkin olla lättyjen kuva pikkuhiljaa mut no juuh ,aina yksi vielä menee..
Voisin nyt kuvailla hieman itseäni lisää tai paremminkin varmasti osaatte sen kuvitella kun vaan aattelette että olette vetänyt puoli sikaa ja muutaman oluen päälle..
No kuitenkin mun farkut jalassa tuntuu ahdistavalta ja jotenkin on olo että ei se riitä että kupu nousee edestä vain vaan nyt tuntuu että sivuilta ahdistaa myös aika pahaste. Tuo johtunee siitä että mun läskit ei mahdu nyt farkkuihin vaan ne pursuu yli äyräiden 😀
Hm..pitäisiköhän hakee nuo verkkarit suosiolla jalkaan , jotenkin tuntuu siltä.
No kuningas ajatus minkä vielä sain oli että ehkä yksi Raider suklaapatukka kun hiukan jotain herkkua teki mieli.. voi yrjöööööö
Mä saan ansaitusti nyt kärsiä pahaa olotilaa ja veikkaan että kun mä tonne sohvaan lyhistyn niin mua ei sieltä saa ylös ennenkuin iltapesut on edessä .
Paitsi jos oon kaukaa viisas ja meen lasten kanssa heti suihkuun ym..ja sit otan lepo.
No ei kuitenkaan ,tässä kohtaa tulee mieleen mikä on edessä vielä. Se kuuluisa iltapala. Mut voin kertoa että mun masu ei venyy yhtään enään ja ehkä mä huomenna muistan sit ottaa iisimmin tuon ruokapuolen kanssa..
Hiipi muuten kauhuajatus mieleen..
Nyt olisi ihan kamalaa jos mies sanoisi mulle että mä haluun seksiä just nyt ja ihan simo kiihkeenä rajusti 😛
Kääk ,sulkeutuisin wc ja kertoisin että en oo kykenevä mulla on paha paha ripuli..
Huh ,onneksi oon sinkku että ei pelkoa….