Kännykkääni oli tullut viesti jossa luki että onko sulla ollut yhtään ikävä mua?
En tiennyt lähettäjää kun numeroa en tunnistanut ja kun se vanha känä meni rikki niin sen myötä osa numeroistakin jäi sille tielle.
No aattelin että soitanpa ja katon kuka vastaa.
Vaimea ääni vastasi moi ja hippasen meni muutama sekentti että hokasin kuka toisessa päässä luuria oli.
Tämähän on tuttavuus 5kk takaa ,mitä hittoa..
Hän oli yksi mies kenen kanssa pari viikkoa heittelin viestii suuntaan jos toiseen ja kun nyt oli toiselta paikkakunnalta niin tapaaminen ei ihan heti äkkiseltään onnistunut kun kummallakin oli omat menonsa. Puhelimessa puhuttiin päivittäin ja puhuttiin myös siitä mikä on tämä meidän välimatka maantieteellisesti. Kuitenkin aateltiin että no katotaan ja sen näkee sit. Meillä juttua riitti ja ihan jees kaverilta tuntui.
Kun se päivä tuli et nähtiin niin vietimme noin 6 tuntii yhdessä ja ihan mukavahan tuo oli livenäkin. Hän myönsi kuitenkin sen ettei aikasemmin aatellut asiaa vakavemmin mikä tuo välimatka on mut nyt kun sen ajoi hän huomasi että pitemmänpäälle ei se iske. Aika reissaamista puolin ja toisin ja sanoin että ei minullakaan ole välttämättä nyt juuri hinkua reissaamiseen edestakaisin. Ja jotenkin siitä kyllä muutenkin puuttui se *jokin*
Lähdimme hyvillä mielillä kuitenkin eriteille ja toivotimme kaikkea hyvää.
Meni vuorokausi niin samalta tyypiltä tuli viesti että voitaisko joskus sex mielessä nähdä? No haloo , en mä ainakaan aja montaa sataa kilsaa vain seksi mielessä kuitenkaan , sitä saa lähempääkin ja sen muuten sille ilmaisin heti ettei jäänyt epäselväksi. Ja yhtä paskamaiselta se välimatka silloinkin tuntuu. Eipä kaveri sen jälkeen oo laittanut viestiä muutakuin nyt.
Tänään sit kun puhelimessa puhuttiin niin sanoin että olin yllättynyt viestistä ja eiköhän tämä meidän juttu tullut selväksi jo silloin kun kohdattiin. Ja en oo ikävöinyt kun mitä sellaista jää miettimään jos ei jatkuvuutta oo. Elämä jatkuu aina. Kuulumiset vaihdettiin mut lyhyt oli puhelu ja ymmärrettävistä syistä.
Mut ei mulla itsellä tulisi mieleenkään laittaa viestiä toiselle tämä episodin jälkeen että onko sulla ikävä mua ,aika huvittavaa sanoisin.
Lupasin kyllä heittää viestiin vastauksen ihan leikilläni ja laitoinkin..
Jos ei nää eikä kuule niin ei voi olla ikäväkään.
Parasta sinne ja hyvää kesää.
Nyt ajateltuna niin ihan hyvä että moisen viestin heitti aikoinaan kun sekin kertoo kirjoittajasta jotain. Ehkä nyt sittenkään ei olisi ollutkaan mun tyyppiä et parempi näin..
Ei muuten sit ollut citymies kuitenkaan tämä heppu 😛