Polttarit

Nyt on mun polttari-neitsyys viety. Siis enhän mä tuota morsianta edes tunne kovin hyvin…oon enemmän sulhasen kavereita mutta kun morsmaikku kutsui niin mikäs siinä.
Ilta alkoi rauhallisesti kahvikupposella (pitihän sitä saada kropan kofeiini pitoisuus kohdalleen ennen bileiden alkamista). Plan: Eroottiseen ravintolaan syömään & juomaan. Ruoka oli kyllä niin not maukasta kun olla ja voi. Show olikin paljon parempi; drag queen illan emäntänä ja myöhemmin timmiä poliisia, palomiestä ja lentäjää alastomana. Nyt voisin vaikka koota eroottisen kalenterin niistä kuvista. NJAM.
Ilta jatkui muutamalla drinksulla ja homma oli ohi siinä 3 aikaan aamuyöllä.
Mutta koska eihän silloin voinut vielä kotiin mennä (eii niin mitenkään) niin puhelin kauniiseen käteen ja soitto jätkäporukalle missä ne oli liikkeellä. 5 minuutissa kulta olikin jo ohjaamassa mua ja paria kamua uusiin bileisiin. Morsian lähti sukunsa kanssa kotio ja me muut jatkettiin juhlintaa. OK, kulta ei ihan ole niiden strippareiden tasolla mutta ainakin siihen saa koskea 😉