Tässähän sitä jo oltiinkin monta vuorokautta pää pilvissä (mutta jalat tottakai tiukasti maanpinnalla). Mutta sitten ei luonnistu yksi asia, kohta perään hyökkää toinen vastoinkäyminen ja - kuten se joku ikivanha mukaviisaus menee - ei koskaan toista ilman kolmatta. Eli jes. Oon kohta vittuuntumisen ruumiillistuma ja multihuipentuma.
Ihmettelenpä taaskin vain itseäni ja ylipäätään ihmismielen suunnatonta mahtia. Miten vitussa on mahdollista, että pystyn yhden yön aikana vakuuttamaan "järjellä" sydämelleni, että hei joo, tunteminen on perseestä, mennään nyt ihan asialinjalla vain? Pitäisikö mun ryhtyä joksikin fakiiriksi kun selvästikin mun mielelläni on aivan uskomaton vaikutus mun koko ruumiiseeni?
Mitä saatanaa mä ylipäätään sekoilen ja selittelen tämänhetkisiä toimiani jollain järjellä? Eihän tässä ole nyt järjen hiventäkään! Enkö mä just oo vinkunut ja vonkunut, että voi kun olisi olemassa jotain täydellistä, voi kun kolahtaisi niin että näkyisi, kuuluisi ja tuntuisi? Enkö mä oo joka helvetin lauseenkäänteessä ja rivien välissä (ja aika usein ihan riveilläkin) tuonut ilmi, että kun löydän jotain erityislaatuista, pidän siitä kynsin, hampain kiinni, uskallan heittäytyä tunteeseen, sallin itseni nauttia kohdalle osuneesta onnenpotkusta? Miksen mä haluakaan nyt yhtäkkiä muka tuntea mitään? Miten mä kykenen pystymään todistamaan aukottomasti itselleni, että Kaisa-kulta, ei sun kannata rynnätä noin voimakkaiden fiilisten takia yhtään mihinkään. Ole mieluummin hetki yksinäsi, vedä syvään henkeä, sekoile tovi - kyllä ne kummalliset olotilat unohtuvat aikaa myöden. Valjahtuvat, haihtuvat ja lopulta katoavat kokonaan, aivan kuin ei niitä koskaan olisi ollutkaan.
Niin. Ja heittää tää elämä muutenkin aika häränpyllyä. Tai lähinnä mua stressaa mun henkilökohtainen talouskriisi ynnä asuntoasiat ja muuta. Mutta. On sitä ennenkin kahlattu paskassa. Oon niin tottunut - oonhan mä tällanen tytön reppana, melkein ysikytluvun laman lapsi, aina pikkusen väärinymmärretty ja kaltoinkohdeltu. Kyllä mä pärjään. Potki vaan, maailma! En lupaa potkaista takaisin, mutta en myöskään itke.
Rock.
7 kommenttia
Kaisa
16.10.2008 15:13
Ja pliis, Stackeli, älä kommentoi, että "hymyä, se sattuu vaan hetken". Koska nyt sattuu enemmän kuin hetken ja sä tiiät, että hymyilen joka tapauksessa - oli mun pään sisällä millainen myrsky tahansa käynnissä. :)
ganador@netti.fi
16.10.2008 15:26
Mut älä nyt sentään fakiiriks rupee, ei oo city-yhteisön eduksi, että paikan (kuulemma) parhaimpaan peppuun vahingossakaan tulis naulanjälkiä. ;)
Kaisa
16.10.2008 18:17
ganador: Kaikkea säkin oot kuullut. ;P
Anonyymi: Mä tiedän. :) Hetki on oikeasti niin epämääräinen käsite, että voihan sitä oikeasti sanoakin ettei satu kuin hetken. :)
Tuplis: En mä tiedä taistelenko mä vai onko tää jo ihan luovutustappio. Sitä paitsi, luulisi sun jo tietävän, että oon tietyissä asioissa aika äärimmäisyyksissä elävä ihminen. Aina kaikissa mun toimissa ei vaan oo mitään rajaa. :)
Kaisa
16.10.2008 18:51
No joo. En lähde sun kanssas asiasta taistelemaan, koska totesin sen tossa tekstissä jo itsekin, ettei tässä oo mitään järkee eikä tää ainakaan tunnu hyvältä. Mutta ehkä se mun Jobin kirjaa rakastava puoli voittaa: kärsimys jalostaa.
Vittu.
Kaisa
16.10.2008 19:00
Oon jo voittaja: vedin nahkahameen ylle, kiskon parhaillaan pakkelia naamaan ja hymyilen ku ei ois huomista. :)
vonStackelbaum
16.10.2008 19:33
Se en ollut minä, ja kyllä mä tiedän Kaisa-kulta, kyllä mä tiedän <3.
Anonyymi
5.12.2021 10:54
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me