Taas jotain turhia ajatuksia

Tulin tänään mopolla töihin, kun auto on huollossa. Huomasin, ettei mopoilu ajatuksien täyteisessä ajankohdassa ole välttämättä kovin hyvä asia. Ei ole radioo (eikä ipodia), mistä sais edes jotain muuta ajateltavaa kun noi omat kuviot mitkä pyörii päässä. Toisaalta ei ollut kovin huonokaan asia ajatella, alkuun sekaisten ajatuksien jälkeen ajatukset vähän selkeytyi ja pääsin vähän perille siitä missä kaikessa oikein on vika. On niin paljon ristiriitaisuuksia, mitä on viime aikoina tapahtunut, ettei niitä pystyisi välttämättä tulkitsemaan kukaan järkevä ihmismielen analysoijakaan.

Joskus asiat laittaa taka-alalle ja painaa ne väkisin mielestä pois, sulkee itsensä pois kaikelta pahalta mikä tiettyihin asioihin liittyy, elämän isoihin asioihin. Huono puoli asioiden sulkemisessa on se, että joskus ne tulevat sieltä esiin ja yleensä siinä on kohtalokkaat seuraukset. Voihan kaikkien ongelmien ja vastoinkäymisien kanssa jatkaa elämäänsä, mutta oikeasti ne haittaavat koko sen matkan ajan ja mitä pidempään ne kypsyvät niin sitä varmemmin ne joskus tulevat takaisin pintaan. Ihmiset tietenkin ajattelevat eri tavalla asioista ja käsittelevät niitä eri tavoilla. Joskus edes on mahdotonta nähdä itse asioita, mitkä eivät ole kunnossa, mutta läheiset ihmiset ne näkevät varmasti. Jos itseltään kieltää asioiden todellisuuden, hetken päästä saattaa olla hukassa, kun ei tiedä mistä mikäkin tunne-elämän muutos johtuu ja miksi se tuntuu, sellaiselta kun tuntuu. Olen nyt itse sellaisessa tilanteessa, jossa on erittäin paljon asioita mitä pitäisi selvittää, se ei välttämättä ole mahdollista, mutta se olisi enemmän kuin tarpeellista.