Meikäläiset

Yritän ja yritän, mutta mikään ei tällä hetkellä tunnu tepsivän. Kyllä haasteet kelpaavat, mutta kun raja tulee vastaan niin silloin täytyy hidastaa. Olenko liian suuri osa kaikkea tätä, kun kuitenkin samalla tuntuu olo varsin mitättömältä? Kun löytyisi se joku joka ei pelaisi mitään turhia pelejä kanssani. Aitoa rakkautta puolin ja toisin, romantiikkaa unohtamatta. Turha siis yrittää mitään vääriä temppuja. Ne ei vaan kestä. Ja taas pudotaan syvemmälle… Euroviisuhengessä www.youtube.com/watch?v=ybbNQnSPseA 😉

Päätin jo aiemmin etten aio luopua taistelutta. Onko kaiken silti oltava jatkuvaa taistelua? Mitä muita keinoja löytyy? Me pärjätään kyllä kun pidetään yhtä. Silloin ei voi luulla liikoja itsestään. On siis olemassa muitakin tapoja menestyä kuin itsekkyys. Yritetään jatkaa osana suurempaa kokonaisuutta. Harhailtukin välillä on, ja myönnän sen. En kuitenkaan ole edelleenkään eksynyt. Koitan johtaa, ja pysyä samalla ruodussa jatkossakin. Tehtävä on varsin haastava. Onnistuneet soolo-osuudet nostavat kaikkien fiilistä. Ne on osattava vain ajoittaa oikein. Uskon edelleen vahvasti meihin, enkä ole vaihtamassa puolta. Paljon on kuitenkin muututtava. Kuka asiat muuttaisi ellemme me itse? Hyväksikäyttäjät on saatava ruotuun. Konsteja siihen löytyy varsin runsaasti. Peliä ei ole menetty. Viimeinen erä alkaa. Lopussa kiitos, seisoo kansamme.