Yritän olla oma itseni. Se ei ole vieläkään aina helppoa. Pidän kuitenkin kiinni kynsin hampain siitä tärkeimmästä jonka vuoksi voin sanoa olevani minä. Sitä mikä minuun on alun perin ohjelmoitu on yritetty sorkkia ja tuhota niin järjestelmällisesti kuin on vain ollut mahdollista. Vielä on kuitenkin taisteltu vastaan huolimatta siitä että perustus on vavissut, jopa halkeillutkin. Edelleen kuitenkin jatkan pystyssä. Aion jatkaa niin kauan kunnes lopulta hajoan kappaleiksi. Kappaleiksi, jotka toivottavasti jäävät kertomaan siitä kuka minä oikeasti olin. Ja siitä kuinka minuun eivät kaikki luonnonlait päteneet. Uskoni oli monesti koetuksella, mutta lopulta kuitenkin ne muut voivat todeta että siinä oli ihminen joka ei antanut periksi. Muuta en oikeastaan toivo että minusta jää jälkeeni. Se on asia jonka toivon tapahtuvan. Syyt saattavat olla itsekkäät jonkun mielestä, eivät kuitenkaan heidän jotka minut tuntevat tai tunsivat. En aio siis kuolla turhaan kun sen aika lopulta koittaa. Vääjäämättä se on kuitenkin meillä kaikilla edessä.
