Vai voiko sittenkin?
Kaikesta tarttis tietää edes jotain pysyäkseen kutakuinkin kärryillä siinä missä täällä ollaan menossa. Sitä kaikkea on vaan niin helvetin paljon. Suurin osa vielä kaiken lisäksi informaatiota tiedon sijaan. Ihmiset on jo saatu välinpitämättömiksi erilaisia virheitä kohtaan. Johtunee pitkälti siitä kun niitä virheitä on joka paikassa. Ihmisten aisteja harhautetaan nykyään laittominkin keinoin. Tämä tapahtuu kaiken lisäksi laillisissa yhteyksissä. Lainsäädäntö ei vain pysy mukana kilpajuoksussa, sillä laittomuuksien harasstajat näyttävät päässeen jo maaliviivalle.
Miksi ihmiset eivät tunnu olevan kovin huolissaan tästä nykyisestä lamasta, ja sen seurauksista? Mitähän siihen juomaveteenkin on lisätty? Hymyillen vaan jatketaan, eikä kellään tunnu olevan painavaa sanottavaa asioista. Joku voisi jo vihdoin puuttua tähän suureen kusetukseen vaatimalla hilut ja helyt uudelleen jakoon. Nallekarkkien ei tarvitse mennä aina tasan, mutta on se aivan vitun väärin että jotkut jatkavat niiden rohmuamista tilanteessa jossa toiset kituuttavat pöydän alla henkihieverissä pöydältä mahdollisesti putoavia murusia. Kaiken maailman suikkarit jaksavat kyllä kitistä lehdissä siitä kuinka talousvaikeuksien vuoksi heidän kuntonsa on pettänyt. En vaan jaksa uskoa moista sopertelua. Päälimmäisenä syynä taitaa ennemminkin olla ahneus joka syö ihmisen sisältäpäin. En vaan kykene symppaamaan ihmistä joka miljoonineen kitisee talousvaikeuksista. Jakaisi hillojaan niitä enemmän tarvitseville, niin saattaisi helpottaa se omakin olo.
Nyt niitä Minnoja ja Miinoja tarvittaisiin erityisen paljon näyttämään kyntensä ja osaamisensa ratkaisemalla näitä vääryyksiä. Voisi se ratkaisija toki Penttikin olla, kunhan ei rupea vain kourimaan.