…ja vähemmän asiaa. On toki aina hyvä muistuttaa niistä monista tehtävistä ja voitoista jotka he ovat saavuttaneet politiikan kilpakentillä. Alkupuheenvuoroissa anti jäi melko vähäiseksi, ja laimeni entisestään puhujien nuorentuessa. Jotenkin jäi sellainen kuva että presidentit olivat paikalla omina yksikköinään. Tietynlaista kireyttä oli myös havaittavissa heidän välillään. Istuva presidentti taisi olla jo osaltaan pelaamassa presidenttipeliä. Vastaukset pyörivät, ja kysymyksiin vastattiin osittain kysymyksillä. Se on tietysti toimiva tapa silloin kun ei osaa vastata, tai jos epäröi.
Hyvin pian tapahtuu selkeästi todella suuria asioita maailmassa. Tapahtumat eivät luultavasti tule olemaan minkään instanssin hallinnassa. Ahtisaaren mainitsema asioiden täysin uudenlainen järjestykseen laittaminen, ja toimintatapojen muutos vaikuttaisi ainoalta keinolta voida saada jatkoaikaa tälle koko ajan pienenevälle ja ahtaammaksi käyvälle pallukallemme. Ihmiskunta on ehtinyt jo pohdiskelemaan…
Joitain tunteja myöhemmin…
Mutta kuinka ollakaan… Ajatuksen ja kirjoitustyön keskeytti paikallinen narkkari aiheuttamallaan ryöstöhälyytyksellä. Tämä arjen sankari kävi kaupassa täyttämässä takkinsa tuotteilla, ja poistui sen jälkeen Michelin-ukkoa pulleampana paikanpäältä. Hän oli ilmeisesti sisäistänyt sen mistä Älä Ruoki Lamaa -kampanjassa todellisuudessa on kysymys. Kulutuksen on jatkuttava keinolla millä hyvänsä. Haasteet ovat tosiaan kasvamaanpäin tässäkin yhteiskunnassa. Kuka korjaakaan jackpotin?