Viimeinen toivo

Ei ollut tosiaan paljoa tehtävissä. Ajattelin että olisi ollut enemmän. Seuraaville jää paljon työtä. Ehkä jopa liikaa. Mittani täyttyi ja vuodatus on sen mukaista. Viivytystaistelu tätä aikaa ja sen henkeä vastaan on kääntymässä kohdallani enää kuolinkamppailuksi. Kaltaisiani ei ilmeisesti täällä tarvitakaan, ei ainakaan haluta. Päin helvettiä heitettiin tämäkin faitteri. Mies joka kuvitteli olevansa osa siitä jostain suuremmasta. Ehkä jopa sitä taivaallista sotaväkeä. Taidankin olla ainoastaan vain mosuri jonka olemassaoloa ei kukaan muista pois mentyäni. Tällä menolla se tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin.

Naapurusto vahvistuu entisestään.